EU:n ja USA:n neuvottelut autojen tullikiistassa ajautuivat taas karille ja EU:n edustaja Cecilia Malmström poistui Washingtonista tyhjin käsin. Cecilia Malmström oli silti toiveikas, että sopimus autojen tullitraffieista voitaisiin sopia ennen lokakuun loppua. Hän oli myös toiveikas ettei neuvottelujen ollessa käynnissä asetettaisi mitään uusia pakotteita. Trump haluaa saada EU:n ja USA:n autojen tullit balanssiin. Nythän EU maassa valmistetusta autosta peritään USA:ssa 2,5% tulli, kun taas Utahista tehdystä Jeepistä maksetaan 10% tulli sen saapuessa EU:hun. Mikäli uusista tariffeista ei päästä sopuun nostaa USA EU -maista tuotavien autojen ja varaosien tullin 25%.
Tosin esim. pickupeista ja vaneista USA perii jo 25% tullin, joka kulkee nimellä ”Chicken Tax”. ”Chicken Tax” on peräisin vuodelta 1964. Ja jos Suomessa naureskeltiin näille veronkierto jenkkifarmareille, joiden tuonti alkoi joskus 1980-luvun lopulla. Niin osaa se USA:n viranomainenkin. ”Chicken Tax” vaan todistaa sen tutun kaavan, jos joku vero tai tulli määrätään on sen muuttaminen ellei mahdotonta niin ainakin äärimmäisen vaikeaa ja hidasta.
USA:n tullin takia Ford vie nykyisinkin Euroopasta Transit Connect -pikkupakuja jenkkeihin lisättynä takaikkunoilla, takapenkeillä ja takaturvavöillä. Autot rahdataan Turkin kautta Baltimoreen jenkkeihin, jossa ne tullataan takapenkkien ja ikkunoiden vuoksi normaali henkilöautoina ja 2,5% tullilla. Tullauksen jälkeen Ford laittaa ikkunoiden tilalle peltipaikat ja takapenkit sekä turvavyöt otetaan irti. Ja katso, nyt sinulla USA säädännön mukainen ”light truck” ja pienellä verolla.
Subaru oli ensimmäinen, joka keksi lisätä taakse lavalle penkit, turvavyöt ja lavamaton. Syntyi Subaru Brat. Ja katso siinä oli ”pickup”, mutta USA:n tulli katsoi sen olevan henkilöauton ja verotti sitä 2,5% mukaan.
Trumpin ja EU:n autokiistan ei ole ajateltu koskevan Suomea, mutta se koskee ja kipeästi. Uudenkaupungin autotehtaan valmistamien GLC -sarjan SUV -maastureiden määränpää on USA. Kuinka paljon Uudenkaupungin tuotanto jakautuu A-sarjan ja GLC-sarjan ei ole tarkkaa tietoa. Tavoite ainakin oli tuottaa 100.000 GLC:tä vuodessa. Mercedes valmistaa GLC:tä myös Bremenissä, mutta sen tuotanto on valtaosin EU-markkinoille. Jos Trumpin uhkaus 25% tulleista toteutuu se tarkoittaisi analyytikkojen mukaan noin -50% pudotusta esim. GLC:n myyntimäärin jenkeissä. Tällä hetkellä Mercedeksen GLC on luokkansa markkinajohtaja jenkeissä. Eli auto myy erinomaisen hyvin. Jos pahin skenaario toteutuu ja 25% EU- tulli tulee voimaan, se tarkoittaisi myrskyisiä aikoja Uudellekaupungille.
Suomen lehdissä Trumpin tullien on ajateltu koskevan lähinnä Saksaa. Globaalissa maailmassa näin ei ole. Suurimmat kärsijät olisivat Suomi (Mercedes-Benz GLC) ja Italia (Jeep Renegade). Lisäksi tulevat Slovakia (VW Touareg, Audi Q8, Audi Q7 ja Porsche Cayanne) ja Unkari (Audi Q3, TT Coupe ja A3). Lisäksi Unkarissa ja Puolassa tehdään paljon korin osia ja moottoreita, jotka rahdataan jenkkeihin. Pienemmät vaikutukset tulisivat olemaan Itävallan ja Tsekin VW- ja Mercedes -tehtailla. BMW tuottaa jo pääosan USA:n malleista USA:ssa tai Meksikossa. Isku olisi kovin Suomeen ja Italiaan, koska ne valmistavat vain malleja, joiden hintaluokassa on kova kilpailu. Porschen, VW Touaregin tai Audi Q7/Q8/TT:n -ostajaa tuskin muutaman tuhannen taalan hinnankorotus niin kirpaisee.
Ranskan näytös, osa kaksituhatta tai jotain…
Erillinen näytös on menossa akselilla Peugeot/Citroen ja Opel. PSA:n oston jälkeiset puheet on unohdettu ja PSA, muuttaa Opeleita kova vauhtia Peugeotin arkkitehtuurin perustuvaksi. Opel Mokka on muutoksessa seuraava, sillä seuraava versio kehitetään ranskalaisin voimin ja valmistetaan Ranskassa Poissyn tehtailla. Mokkan entinen tehdas Saksan Eisenach jäi ilman. Koko Eisenachin tehtaan tilanne enteilee lopun alkua ja suoraan noin 1.600 työtöntä. Eisenachissa ei tehdä kuin Mokkaa ja Adamia. Ja Adam on päätetty lopettaa jo aiemmin.
Ranskassa on myös oma näytös menossa Renault-Nissan -konsernissa, jossa Nissan koittaa saada itselleen enemmän valtaa. Tähän valtataisteluun liittyy myös konsernin Carlos Ghosnin pidätys viime vuonna Japanissa. Vieläkään ei ole mitään syytteitä nostettu vaikka aikaa on kulunut jo 3kk. Näyttää kokoajan enemmän siltä, Nissanin vahva johtaja Hiroto Saikawa vetää Japanissa nyt lankoja ja haluaa konsernin johtoon. Saikawan pahin ongelma on, että Renaultin suurin omistaja eli Ranska valtio on todennut Ghosnin olevan syytön niin kauan, kunnes hänet tuomitaan. Ranskan valtio ei myöskään ole innostunut japanilaisvetoisesta Renault-Nissan konsortiosta eikä myöskään Saikawasta. Eli kyseessä on kysymys valtataistelusta, kumpi johtaa konsernia. Sijaiskärsijöinä valtataistelussa ovat konsernin muut merkit Mitsubishi, Dacia ja Lada.