Breslau Rally – viimeinen rankka rutistus-

Rankan yökokeen jälkeen oli vähän aikaa nukkua, jonka jälkeen osallistujat kohtasivat Breslau Rally 2024:n toiseksi viimeisenä päivänä. Osuus 5 tarjosi lisää taisteluita sotilasalueen alueella Drawskon lähellä. Sekä Cross-Country että Extreme -luokissa oli edessään 180 kilometriä pitkä osuus.

Bartolomiej Tabin (KTM) voitti päivän osuuden ollen 7½ minuuttia edellä ennen kokeneen Matthew Gridin (KTM). Kokonaiskilpailussa puolalaisella Bartolomiej Tabiilla on kuitenkin alle 6 minuuttia etumatkaa eteläafrikkalaiseen kilpailijaansa ja taistelua käydään kilpailun loppuun asti. Päivän kolmannella sijalla Krzysztof Jarmusilla (KTM) on suuret mahdollisuudet taistella myös paremmasta paikasta, sillä hän on nyt kokonaiskilpailussa kolmas, 10 minuuttia maanmiehensä Tabinia jäljessä.

Marcin Wilkolek oli nopein mönkijä, voittaen maanmiehensä ja joukkuetoverinsa Polaris Polska Teamin Adam Krysiakin lähes 4 minuutilla. Wilkolek johtaa nyt Krysiakia yli 19 minuuttia ennen Breslau 2024:n loppua. Päivän kolmantena oli Antanas Kanopkinas (CF MOTO), mutta 17. sija riitti hänen joukkuetoverilleen Gaetan Martinezille, joka pitää edelleen kokonaiskilpailussa kolmatta sija. CFMOTO Thunder Team on ajamassa teamin parasta Breslau -rallia.

Toinen päivä ja toinen voitto Mindaugas Povilaitisille (Toyota Hilux) Cross-Country Open -luokassa. Liettualainen oli tasan 11 minuuttia edellä ennen saksalaista Daniel Jurkia. Päivän kolmas oli hollantilainen Lukas Van Geest (Mitsubishi), noin 15 minuuttia voittajaa jäljessä. Cross-Country Limited -luokassa Toyota Overlimet -tiimi jatkoi uudella pilotilla – Wojcieh Chorowskilla, joka korvasi Gregorz Brochockin, Brochockin joutui lähtemään kotiinsa henkilökohtaisista syistä. Joka tapauksessa Toyota Land Cruiser oli edelleen nopein.

UTV -luokassa oli totaali Liettuan ylivalta, sillä Baltian maasta neljä Can-Am Maverickiä oli kärjessä. Osuusvoitto meni Arunas Lekavisiuselle, jolla oli 55 sekuntia etumatkaa Arunas Simanaviciuksesta ja 1:09 min. Emilija Gelazinkienelle. Neljäs oli Aivaras Kavaliauskas, 11 minuuttia voittajaa jäljessä. Kokonaistuloksissa Arunas Simanavicius onnistui lopulta kaatamaan Jacek Zakin (Polaris) johtopaikalta, mutta puolalainen pilotti, joka oli osuuden kuudes, on vain 52 sekuntia jäljessä. Kolmas sija kokonaiskilpailussa tällä hetkellä on Emilija Gelazinkienelle (Can-Am), alle 7 minuuttia Simanaviciuksen jäljessä.

Kuorma-auton raskaassa Cross-Country -luokassa ei hätää ole Ivecon William Van Groningella. Groningella on jo varaa säädellä vauhtiaan, koska eroa on tullut muihin niin paljon, ettei sitä ajamalla kiinni oteta. Hollantilainen sijoittui päivän seitsemänneksi, 11 minuuttia vaiheen voittajan saksalaisen Tom Heuerin (Tatra) jälkeen. Kaiken kaikkiaan ero näiden kahden välillä on yli tunti Van Groningenin hyväksi.

On selvää, että Cross-Country

Extreme Open -luokassa voiton vie Viron hallitseva Hardo Mere. Mere voitti toiseksi viimeisen osuuden ja on epäilemättä rankingin kärjessä lähes 1½ tunnin etumatkalla maanmieheensä Rainer Ruutliin nähden. Ruutli oli päivän neljäs. Suomalaispari SIhvonen/Siitonen oli päivän 21. Kokonaisisijoitus 15. luokassaan pysyi muuttmattomana. Tosin kärkeen on eroa vajaat 6 tuntia. Limited Extreme -luokassa on täydellinen ylivalta saksalaiselle Oliver Schwermannille (Land Rover Defender), jättäen kilpailijansa tuntikausia taakse. Suomalaispari Keinänen/Penttinen joutui keskeyttämään edellisellä yöosuudella. 

Oliver Leyh (MAN KAT) jatkaa valtaansa yli 7.5 tonnisten Extreme -kuorma-autojen joukossa ja varmisti tittelinsä päivän osuusvoitolla. Niin teki myös virolainen Urmas Uffert (C22) alle 7.5 tonnisten kuorma-autojen Extreme -luokassa.

Breslau 2024:n viimeinen päivä tarjoaa 80 km:n pituisen ”Winners Stagen”. Päivän päätteeksi pidettävä palkintojenjakotilaisuus kunnioittaa rallin legendaarisimpia hetkiä ja osallistujia. Tämän jälkeen seuraa rock -konsertti ja päätöksessä juhlistetaan Breslau Rallin 30-vuotistaivalta.

 

Kiitokset: Hristomir Nikolov Sibo Media Ltd, RBI Media Ltd

Breslau Rally 4. osuus -kilpailun valoisa ja pimeä puoli-

Zaganista Drawskoon ajetun pitkän maratonkokeen jälkeen Breslau Rally 2024:n neljäs osuus tarjosi kilpailijoille kilpailun kovimmat haasteet. Aluksi oli edessä kaikille luokille 180 kilometriä pitkä osuus Drawskon ympäristössä. Reitit olivat pölyisiä ja navigointi meni harvalla virheittä. Päivä osuuden jälkeen oli edessä kuuluisa ”Night” -osuus. Vaikka se oli vain 65 kilometriä pitkä, rata ei ollut helppo pimeyden mukana. Eikä teamejä helpottanut vähän ennen lähtöä alkanut rankkasade.

Bartolomiej Tabin (KTM) voitti päivä osuuden enduro -luokassa kahden minuutin erolla ennen hollantilaista Ties Hellegersia (Husqvarna). Hellegers oli kokonaisjohtaja ennen yöosuutta, mutta hänen Husqvarnansa ei lähtenyt käyntiin, kun piti lähteä yöosuuden starttiin. Lopputuloksena maksimit (4 tunnin aikasakko) ja samalla hyvästit kokonaiskilpailun voitolle. Yöosuuden nopein oli Liettuan Edvard Sokolovskij (KTM). Mutta kokonaiskilpailua johtaa Puolan Bartolomiej Tabin.

Adam Krysiak oli päivän nopein mönkijä, ohittaen maanmiehensä ja joukkuetoverinsa Polaris Polska Teamin Marcin Wilkolekin 16 sekunnilla. Illalla tilanne oli päinvastainen, sillä Wilkolek nappasi yökokeen voiton 8 minuuttia ennen Krysiakia. Näin ollen Marcin Wilkolek johtaa edelleen ATV-luokkaa.

Hollantilainen Bert Mourik (Bowler) nappasi osuus voiton Cross-Country Open -luokan ensimmäisellä osuudella. Hänestä 15 sekunttia jäi Liettuan Mindaugas Povilaitis (Toyota Hilux). Povilaitis voitti yöosuuden kahdella minuutilla ennen hollantilaista Lucas Van Geestiä (Mitsubishi). Povilaitis on myös kokonaiskilpailun kärjessä. Cross-Country Limited -luokassa Radoslaw Kotulski (Mitsubishi, POL) oli nopein päivällä ja Robbert Van Lutterveld (Mitsubishi, NLD) yökokeella. Suomalaisilla ei mennyt kovin hyvin Cross-Country Limited – luokassa Keinänen/Penttinen parin oli päivä osuuden toiseksi viimeinen ja yöosuuden tuloksissa lukee DNF eli ei saapunut maaliin. Tänne asti ei muuta ole kantautunut. Bowler Team Sihvonen/Siitonen jatkaa olleen kokonaistuloksissa luokassa 15. ja sellaiset 4½ tuntia kärjestä perässä.

Jacek Zak (Polaris) oli nopein UTV -luokassa aamulla, mutta vain 9 sekunnin etumatkalla Arunas Simanaviciukseen (Can Am). Yöosuudella, jonka voitti Hollannin Janus Van Casteren (Arcane), Simanavicius oli toinen ja Puolan Jacek Zak oli viides. Mutta, liettualainen Simanavicous syrjäytti Jacek Zakin kokonaiskilpailun johdosta UTV -luokassa.

Kuorma-autojen raskaassa Cross-Coutnry -luokassa nopein oli William Van Groningen (Iveco), joka voitti saksalaiset kilpailijansa Benjamin Kittlerin (Ginaf) ja Tom Heuerin (Tatra) kahden-kolmen erolla päivän osuudella. Yöosuuden voitti Heuer Tatrallaan. Sekunneista ajettiin, sillä Van Groningenista jäi vain 41 sekunttia. Van Groningen, Dakar -konkari on selvästi luokan johdossa Ivecollaan.

Extreme -autoluokassa Viron Hardo Mere on edelleen kiistaton johtaja. Virolainen kuljettaja voitti sekä päivä- että yöosuudet, voittaen maanmiehensä Rainer Ruutlin päiväosuudella ja brittilegendan Jim Marsdenin yöosuudella.

Virolainen Urmas Uffert (C22) oli nopein kuorma-autojen kevyessä Extreme –luokassa päiväosuudella, mutta yöosuudella hänet ohitti Steffen Braun (Unimog). Yli 7.5t kuorma-autojen Extreme -luokassa Kay Messner (MAN KAT) oli nopein päiväosuudella. Mutta aamun asti kestäneen yöosuuden nopein Saksan Oliver Leyh (MAN KAT) ja hän varmisti samalla kokonaisjohtonsa luokassa.

Breslau Rally 2024:n viides päivä tarjoaa toisen osan sotilasalueella Drawskon lähellä. Kaikilla luokilla on edessään 180 kilometriä pitkä osuus.

 

Kiitokset: Hristomir Nikolov Sibo Media Ltd, RBI Media Ltd