Uusi Toyota Tacoma – Hilux seuraavana

Jenkeissä julkistettiin kokonaan uusittu keskiluokan pickup eli odotettu Toyota Tacoma. Tacoma on USA:ssa selvä markkinajohtaja 230.000 kappaleen vuosimyynnillään, mutta kilpailu on kiristynyt uuden Ford Rangerin tultua markkinoille. Myös Chevy uudisti Coloradon sekä sisarmalli GMC Canyonin viime vuonna. Chevrolet Coloradon kanssa myynnin kaksossijasta kamppaileva Jeep Gladiator tuli markkinoille 2018. Myös Nissanin Frontier uudistui toissavuonna. USA:ssa on keskiluokan pickup myynti selvässä kasvussa ja markkinoille on tullut myös enemmän ns. on-road käyttöön tarkoitettuja pickup -malleja (Honda Ridgeline, Hyundai SantaCruz ja Ford Maverick). Esittelyssä Toyota jätti kertomatta ulkomitat, painot ja myös kulutuslukemat. Mutta kasvua on tapahtunut vähän, joka suuntaan. Voisi veikata myös painon nousseen.

Tacoma perustuu odotetusti samalle platformille (TNGA-F) kuin Full-Size pickup Toyota Tundra ja Toyota Land Cruiser 300. Esittelyssä asiasta ei puhuttu, mutta aikaisemmin Toyota on tuonut esiin Euroopan -serkun eli Hiluxin ja Tacoman yhdistämisen. Voi odottaa ”nurkan takana odottavan” Hiluxin olevan Tacomaan pohjautuva. Tacoman suunnittelu tehtiin Toyota USA:n toimesta, mutta kahdessa huippumallissa yhteistyötä tehtiin aussifirman eli ARB:n kanssa.

Ulkonäkö on saanut viitteittä selvimmin Lexuksen heksagoni -muotoilusta. Siitä, joko pitää tai ei. Sisustus on mennyt aimo harppauksen eteenpäin ja keskikonsolia hallitsee nykytyyliin kosketusnäyttö. Nykyajan vimpaimet ovat tulleet Tacomaankin. Löytyy aktiivista cruisea, adaptiiviset ajovalot, kaistanvaihtia, törmäysvaroitinta, kameroita eteen, taakse ja sivulle jne…Ajettavuuden kannalta on mielenkiintoista nähdä miten hydraulisen ohjaustehostimen vaihtuminen sähköiseen on vaikuttanut ohjaukseen. Yleensähän on pidetty hydraulista tehostusta varsinkin maastossa sinä ainoana oikeana. TRD Pro malli on saanut IsoDymanic Performance -istuimet, joissa on iskunvaimennus teräviä iskuja vastaan sekä kallistelussa niiden pitäisi tukea paremmin kuin perinteisten penkkien. Vaimennus pysty- ja vaakasuuntaan hoidetaan neljällä iskunvaimentimella, jotka on rakenneltu penkkiin kiinni. Toyotan mukaan vaimennus estää niska- ja selkäkipuja Offroad -päivän jälkeen. Ensivaimennus säädetään kuljettajan ja/tai apukuljettajan painon mukaan ja vaimentimia voi hieno säätää erillisillä nupeilla. Penkeissä on myös kaksi eri perusasentoa eli on-road/offroad. Näiden lisäksi penkeissä on ilmastointi ja muut säädöt ristiseläntuki, reisituki jne….

Tacomassa on perinteinen tikapuu runko, edessä ovat päällekkäiset A-tukivarret, mutta takana on kaksivaihtoehtoa jäykän akselin tuentaan. Halvemmissa malleissa on jäykkä akseli lehtijousin ja malliston huipulla olevissa TRD Pro:ssa ja Trailhunterissa on kierrejouset ja monivarsituenta. Perusmalleissa on FOXin perusvaimentimet ja seuraavassa portaassa on mallista riippuen Bilsteinit lisäsäiliöllä tai sähköisesti säädettävät FOXit. Malliston huipulla TRD Pro:ssa vaimennus hoidetaan FOXin säädettävin bybass -vaimentimin ja Trailhunterissa on ARB:n Old Man Emut. TRD Pro:ssa ja Trailhunterissa saa lisäksi etuvakaajan irroitettua jeepin tyyliin.. Toyotan mukaan se tuo 10% lisää liikkumavaraa akselille. Levyjarrut löytyvät edestä ja takaa läpi malliston. Takavakaajan irrotus vaatii pari lenkkiavainta ja auton alle menemisen.

Tacoman ohjaamo mallit ovat 2 -ovinen Extra Cab tai 4-ovinen Double Cab. Extra Cabissa on etupenkkien takana lukittavat tavaralaatikot. Lavan pituudeksi voi valita joko 1,5 metrisen tai 1,8 metrisen. Kantavuutta luvataan 775kg ja vetokoukun kiinni saa laittaa max. 2.900kg trailerin. Arvot ovat pienentyneet nykymalliin nähden. Pienenä hauskana yksityiskohtana on, että takalavan luukun saa auki ja kiinni moottorilla sivuun piilotetun kytkimen avulla….

Pitkästä aikaa Tacoman saa nyt myös pelkästään takavetoisena, jolla on USA:n markkinoilla oma käyttäjäkuntansa. Manuaalivaihteisto on 6-lovinen ja varustettu kierrosluku sovittimella eli vaihteistoa voi käyttää ilman kytkintä. Automaatti on perinteinen sähköisesti ohjattu 8-lovinen. 4×4 -malleissa jakovaihteisto on kaksinopeuksinen ja sähköisesti ohjattu. Taka-akselilla on kitkalukko. Vain TRD Pro ja Trailhunter malleissa on sähköisesti kytkettävä 100% -lukko taka-akselilla. Jakolaatikossa on eri ajoalueita eli sand, mud ja dirt. Lisäksi on Land Cruiserista tuttu Crawl -moodi, jossa on nyt valittavissa eri nopeusalueita. Alamäkihidastin kuuluu pakettiin. Ensimmäistä kertaa Tacoman saa myös kiinteällä nelivedolla ja keskilukolla. Nimittäin Hybrid-versio on saatavissa vain kiinteällä nelivedolla.

USA:ssa perusmoottorina 2,4 -litrainen turboahdettu nelonen, joka on saatavissa kolmena eri tehoversiona 228hv/329Nm – 278hv/430Nm. Voisi olettaa, että myös Euroopan Hilux saa uusimman moottorin eli hybridin. Hybridin perusmoottori on 2,4 -litrainen turboahdettu nelonen, jota avustaa 36kW sähkömoottori. Yhdistelmä tuottaa 326hv/630Nm. Moottorin perässä on perusmalleissa 8-vaihteinen automaatti.

Tacomassa on etu-ja jättökulmat huonontuneet vrt. edelliseen malliin. Samoin maavara on pienentynyt ollen nyt maksimissaan 279mm. Perusmalleissa maavaraa on 216mm. Rengaskokona on huippumalleissa 33″ Goodyear Wrangler Territory RT, jotka ovat 18″ vanteilla.

Tacoman suhteen on mielenkiintoista Toyota yhteistyö australialaisen ARB:n Offroad -tarvike valmistajan kanssa. Ei siinä mitään, ei ARB:n osista ainakaan reilun 30 vuoden omakohtaisella kokemuksella voi mitään negatiivista sanoa. Paitsi hinta, se kirpaisee. Mutta, taittaa olla ensimmäisen kerran Toyotan historiassa, kun ”tarvike”toimittaja otetaan mukaan suunnitteluvaiheessa ja tässä mittakaavassa. Ja Toyotan japanilaiset valmistuskriteerit tietäen, se on myös osoittaa ARB:n tuotteiden täyttävän nämä kriteerit. Se on paljon ja iso sulka ARB:n hattuun. ARB:n osuus on ollut lähinnä Trailhunter eli ns. overlanding –mallin jousituksen suunnittelussa ja miten se saadaan toimimaan, kun Tacomaan lastataan kahden viikon Australian aavikkoreissun tavarat kyytiin ja aussimallinen offroad -peräkärry kiinni vetokoukkuun. Selkeimmin ARB:n osuus näkyy iskunvaimentimissa, ne ovat Old Man Emut. Muuten ARB:n osuus näkyy vetopisteissä ja takana olevasta tukevasta teräspuskurista, edestä löytyy ARB:n snorkkeli, 2400W AC invertteri, kompressori. Lisävarustelista löytyvät lavasuojat, lavakopit ja kattoteltat. Onpa Tacomassa paikka myös ARB:n jääkaapille.

Tacoma tulee myyntiin jenkeissä vielä tämän vuoden syksyllä kahdeksan eri mallin voimin. Perusmallit ovat SR, SR5 ja TRD, jolloin takana on lehtijouset. TRD Sport, TRD Off Road, Limited, TRD Pro ja Trailhunter, joista takaa löytyy kierrejouset ja monivarsituenta. Hinnat lähtevät jenkeissä noin 28.000 eurosta ja kalleimman eli TRD Pro:n hintalapussa lukee 50.000 euroa. Euroopassa suosittua diesel -versiota ei jenkeissä ole saatavana. Sinänsä Land Cruiser 300:ssa, jonka platformiin Tacoma perustuu olisi tarjolla 3,3 -litrainen kahdella turbolla ryyditetty V6 -diesel ja 309hv/700Nm. Varsin mellevä kone Hiluxin keulille?

Vuoden 2022 ensirekisteröinnit

Viime vuosi oli mollivoittoinen kaikilta osin. Mönkijöiden osalta kauppa olisi käynyt varmasti paremminkin, jos olisi ollut jotain myytävää. Toisaalta monikaan ei kysellyt alennuksien perään (oli tyytyväinen kun sai laitteen), joka tarkoitti, että jälleenmyyjien kateprosentin nousivat kohisten. Mönkijöitä myytiin kuitenkin 9.400 kappaletta. Jälleenmyyjien kohdalla oli näkyvissä kahden ketjun voimakas laajentuminen eli Loukko.com laajeni Tampereelle ja Varsinais-Suomesta kotoisin oleva Sporttikone laajeni Uudenmaan läänissä ja Lahdessa. CFMoton jälleenmyynti vähän seilasi Etelä-Suomessa. Alkuun CFMoto korvasi pois lähteneen Polariksen Bike & Boat Worldillä, jostain tuli sitten määräys ettei käy meidän merkin kanssa (Segway?) ja CFMoton edustus siirtyi B&B Worldin ranskalaisen visiitin myötä Mönkijävarikolle Vantaan Suutarilaan. Saas nähdä miten kauppa lähtee, onhan se varikon ensimmäinen edustus ellei joku halua laskea Bembölessä ollutta todella lyhyttä Trapperin edustusta. Kärkkäisen tavarataloketju myös kasvatti osuuttaan varsinkin tarvikekaupassa ollen esim. Suomen suurin Iron Baltic -tuotteiden dealeri. Mönkjöissä Kärkkäisen päämerkki on CFMoto.

Vaasan vierestä eli Mustasaaresta lähtöisin oleva tukkuri Duell listautui pörssiin toissa vuoden lopulla ja lähti voimakkaasti laajentumaan ulkomaille. Pelkästään ATV -puolella Duell toimii jo Pohjoismaissa, Balttian maissa, Alankomaissa, Belgiassa, Ranskassa, Briteissä, Espanjassa, Itävallassa, Tsekeissä, Puolassa, Romaniassa ja Kreikassa. Duell teki kasvua kannattavuuden kustannuksella ja tänä vuonna aloitettiin kustannussäästö kampanja. Kurssi on Helsingin pörssissä tippunut tammikuun 2022 huippukurssista -77% ja listautumishinnastakin -65%. Kyyti on ollut kylmää. Omavaraisuusaste on kuitenkin vielä nippa nappa tyydyttävä eli 28%. Pääomistajana ovat kaksi sjoitusyhtötä eli Hartwall ja Sponsor sekä Säästöpankin rahasto. Duellin tämän vuoden haasteita ovat Ukrainan sodan vaikutukset ja sen luoma epävarmuus, joka näkyy ketjun viimeisessä päässä, kuluttajan luottamuksena tulevaisuuteen. Toinen haaste on saada kasvaneet logistiikkakustannukset leivottua tuotteiden hintoihin. Kolmantena tulee inflaatio, joka on jossain Duellin toimintamaissa jo hälyttävän korkea. Kustannussäästöt aloitettiin helpoimmasta päästä eli henkilöstöstä. Niiden vaikutus näkyy kuitenkin viiveellä. Eurooppa sähköistyy esim. bike -puolella kovaa vauhtia ja Duellin kannattaisi olla siinä kyydissä mukana. Suomen osalta sähkö-biken yleistyminen on kiinni valtiovarainministeriöstä ja verotuksesta.

Moottoripyöriä rekisteröitiin 3.800 kpl (kasvua +2,5%) ja moottorikelkkoja rekisteröitiin 4.929 kappaletta (kasvua +33,3%). Kelkkojen myynnin kasvua siivitti lumiset talvet, joita on muutama vuosi ollut myös etelässä. Pick-upien myynti noudatti samaa kaavaa automyynnin osalta. Toisaalta kuluvalle vuodelle voisi olettaa piristystä uusien mallien (Ford Ranger ja VW Amarok) tullessa myyntiin. Autokauppa jatkoi laskuaan, nyt miinusmerkki oli -17,4%, mikä tarkoittaa, että reilut 30 vuotta sitten Suomessa myytiin samoja määriä. Uusien autojen rekisteröinti tuskin lähtee nousuun, siitä pitävät huolen talouden epävakaus ja auton hintojen jatkuva nousu. Ainoa kasvu autokaupassa tulee (ja on tullut pitkään) ulkomailta tuotujen käytettyjen autojen kaupasta. Viime vuonna, joka toinen rekisteröinti koski ulkomailta tuodun auton rekisteröintiä Suomen kilpiin. Ja näyttää, että niiden tuonti on yhä kasvussa. Eurooppa tasolla autokaupan myynnin pudotus oli suurempi vain Tanskassa ja Liettuassa. Tosin Eurooppa tasolla tapahtui myös taantumaa, tosin vain -4,3% verran. Bensakäyttöiset autot hallitsevat myyntiä Euroopassa 36,4% osuudella, toisena tulevat hybridit (22,6%) ja kolmantena ”ne parjatut” diesel -käyttöiset (16,4%). Sähköautojen osuus oli 12,1% ja plugari-hybridien 9,4%.

 

Pickup autojen myynti oli pienessä laskussa. Toyota Hilux hallitsee maamme markkinoita selkeästi, joka toinen ostettu pickup oli viime vuonna Hilux. Kakkosena tuleva Ford Ranger odottaa varmasti mallin uudistusta, onhan uusi Ranger nurkan takana ja tulossa myyntiin vielä helmikuun aikana. Euroopassa tilanne on päinvastainen, Ranger myy tuplasti sen mitä Hilux. Isuzu D-MAX kasvattaa pikkuhiljaa myyntiään, kasvun olleessa 11% laskevilla markkinoilla. Jeep Gladiator ei ole ollut meillä mikään hitti eikä muuallakaan Euroopassa. Alle 900 kappaleen myynti koko EU:ssa ei varmasti tyydytä USA:n päässä. Varsin korkea hintalappu on tainnut karkottaa ostajat. Nissan Navara on poistumassa markkinoilta ja uutta mallia on luvattu ensi vuoden puolelle ainakin esittelyyn asti. Mitsubishin uudistuminen on kiinni Navaran aikataulusta, sillä malli perustuu tulevaan Nissan Navaraa. Uusi VW Amarok tulee varmasti sekoittamaan myyntiä, mutta on mielenkiintoista nähdä miten Fordisoinnin kokenut Amarok lähtee menemään kaupaksi volkkariväelle. Pakettiautoksi muutettujen henkilöautojen kärjessä on Land Rover Defender, mielenkiintoista on nähdä miten tulossa oleva Ineos Grenadier tulee vaikuttamaan Defenderin myyntiin.

Merkki ja malli 1-12/2022 1-12/2021 Muutos-%
Toyota Hilux 447 403   10,9
Ford Ranger 248 321 – 22,7
Isuzu D-MAX  81  73   11,0
Mitsubishi L200  70   93 – 24,7
Nissan Navara   7  66 – 89,4
Volkswagen Amarok  20
Mercedes-Benz X -sarja   1
Yhteensä: 853 977 – 12,7

 

N2G -luokan eli kevyiden kuorma-autojen myynti notkahti hieman, ei paljoa. Kolmen kärki on aika vakiintunut eli Ford Ranger piti ykkössijansa Truck Masterin OX:n (Toyota Hilux) loppukiristä huolimatta. Kolmannen sijan on vakiinnuttanut RAM 1500. Suomi näyttää olevan Chrysler -perheen RAM pickupin luvattu maa. Fordin pickupia rekisteröitiin vain 4 kappaletta ja Chevroletin/GMC:n pick-upien rekisteröinti tipahti nollille. Hieman yllättävää oli Mercedeksen S-sarjaa vastaavan luxus SUV -maasturin eli GLS:n nousu neljännelle sijalle. Tosin GLS:n myynti näytti rokottavan Mercedeksen G-sarjan myyntiä. Myös Isuzu D-MAX on saanut N2G konvertoinnin jyväskyläläisen Work Carsin toimesta. Autokantaa ilahdutettiin myös Amerikan luxus -luokan SUV -maastureilla eli Escaladet, Suburbanit, Tahoet rikastuttivat autokantaa. Yksittäiskappaleina maahan löysivät myös arvokkaan puoleiset Lincoln Navigator, Jeep Grand Cherokee ja Rolls-Royce Cullinan.

Merkki ja malli 1-12/2022 1-12/2021 Muutos-%
Ford Ranger 153 170 – 10,0
Truck Masters OX 4×4 105   95   10,5
RAM 1500  88 122  – 27,9
Mercedes-Benz GLS  25
Jeep Gladiator  10 —-
Mercedes-Benz G -sarja   9  23 – 60,9
Chevrolet Suburban   8 —- —-
Cadillac Escalade   6 —- —-
Jeep Gladiator   4 —- —-
Ford F-150   3    6 – 50,0%
Chevrolet Tahoe   2 —- —–
Nissan Navara   2 —- —–
Lincoln Navigator   1    1 –  0,0%
Ford F-550   1
Rolls-Royce Cullinan   1
Jeep Grand Wagoneer   1 —-
Chevrolet Silverado 1500   4 —-
GMC Sierra 2500   2 —-
GMC Sierra 1500   2 —-
RAM 2500   2 —-
RAM 3500   2 —-
Volkswagen Amarok   2
GMC Yukon 1500   1 —-
Yhteensä: 419 439 –  4,6%

 

Mönkijöiden rekisteröinnit pysyivät aika hyvin viime vuoden tasolla. Toimitusongelmia on edelleenkin ainakin tietyillä merkeillä. Mutta ainakin nyt näyttää, että tilausjonot on saatu pääosin purettua. Polaris säilytti ykkössijansa ja myynti lepää Sportsman 570 -malliston varassa yli 90% osuudella. Selkeästi eniten myyty on Polaris Sportsman 570 EPS. Polariksen myynti tippui viime vuonna huolestuttavasti -20,7%. Toiseksi nousi CFMoto, joka kasvatti myyntiään reilut 30% ja ohi Can-Amin. CFMoton yksi vahvuus on laaja mallivalikoima ja moottoreitakin löytyy välillä 450cc-1000cc. Mallistosta löytyy, joka lähtöön. Can-Am säilytti viime vuoden myyntitasonsa, mutta jäi kovasti kirineen CFMoto taakse reilun sadan kappaleen erolla. Ero ei ole suuri, mutta suunta on huolestuttava. Can-Amin akilleen kantapää on se, että Rovaniemellä nähtävästi katsotaan Suomen loppuvan Hanko-Hyvinkää tielle. Sen jälkeen alkaa meri ja Vironmaa. On käsittämätöntä, että Can-Am dissaa vuosikaudet Uudenmaan lääniä. Kuitenkin Uudellamaalla myydään selkeästi enemmistö mönkijöistä, on myyty jo vuosikaudet. Viime vuosina ovat Polaris ja CFMoto vain vahvistaneet jälleenmyynti asemiaan Uudellamaalla, Can-Amilla ei ole tapahtunut mitään.

Mönkijöissä seuraavaksi tulevat Segway, Linhai ja TGB. Segwayn nousu neljänneksi viime vuoden aikana on kova suoritus varsinkin kun myynti on yhden mallin Snarler 600 varassa. Tosin eipä tehdaskaan tuota kuin ko. mallia eri varustetasoin, lyhyenä ja pitkänä mallina. Vajaa 40 kappaletta Segwaylle hävinneenä tulee Linhai, jonka myynti on pitkälti Promax500cc ja 300cc varassa. Kuudentena oleva TGB tarjoaa jo kolmea eri moottorivaihtoehtoa 550cc-1000cc välillä. Seitsemännen sijan ottaa Honda tai oikeammin Red Machine. Hondan traktorikonversiot tehdään Virossa Brandtin voimin. Päämiestä eli Hondaa ei Euroopan markkinat näytä kiinnostavan. Tiukasti Hondan perässä tulee Trapper, jonka molempia malleja eli 550cc kuutioista Chaseria ja 500 -kuutioista perusTrapperia myydään aika tasatahtiin. GOES kasvatti myyntiään reilut 100%, vaikka laitteella on pitkät toimitusjonot. Eli kaikki myydään mitä saadaan. Alle 200 kappaleen myynnin jäivät Yamaha ja Access. Ainakin Yamaha kärsi ja taitaa kärsiä vieläkin suuren kokoluokan tuotantovaikeuksista. Ranskan tehtaalla on selviä toimitusongelmia. Alle 100 kappaleen rekisteröinnin jäivät Kymco, Odes, Kawasaki ja Apollo. Ainakin Odessilla on pitkät toimitusjonot.

Merkki 1-12/2022 1-12/2021 Muutos-%
Polaris 1939 2446 –  20,7%
CFMoto 1507 1157    30,3%
Can-Am 1388 1391 –   0,2%
Segway  590  343   72,0%
Linhai  554  737 – 24,8%
TGB  482 602 – 19,9%
Honda  382 569 – 32,9%
Trapper 323 392 – 17,6%
GOES 239 117 104,3%
Yamaha 182 197 –  7,6%
Access 180 106  69,8%
Kymco   42  46 –  8,7%
Odes  30   2 1400,0%
Kawasaki  10 10 –  0,0%
Apollo   5 —- —-
Yhteensä: 7853 8115 –  3,2%

 

Rinnakkainistuttavien eli Side-by-side -luokan selkeänä ykkösenä jatkoi Polaris. Polariksen myyntikärjessä oli totutusti Ranger -mallisto. RZR:n 1000 -kuutioistakin rekisteröitiin 69 kappaletta. Polariksen piti esitellä viime vuonna litium -akuilla varustettu Rangerin sähkökäyttöinen side-by-side ”Kinetic” Suomessakin. Niin kuin usein sähkövermeiden käy, esittely myöhästyi USA:n päässä. Ranger XP Kinetic on jo myynnissä USA:ssa ja Suomeen laite olisi tulossa syksyn mittaa. Polariksen takana tuli tuttu kaksikko eli Can-Am ja CFMoto. CFMoto UForce myi hyvin ja myös ZForcen 550 -kuutioinen löysi ostajansa. Rekisteriin tuli myös yksi kappale CFMoto ZForce 1000 Sport R -mallia. Eli tänä vuonna on tulossa lisää. ZForce 1000 R on suora kilpailija RZR tonniselle, Can Amin Maverick X3:lle ja Yamahan YXZ:lle. Neljännen sijan piti Trapper -32% pudotuksesta huolimatta. Muista merkeistä kannattaa huomioida Segwayn nousu. Samoin enemmän työkäyttöön menevät John Deere ja Kubota kasvattivat myyntiään.

Merkki 1-12/2022 1-12/2021 Muutos-%
Polaris 724 809 –   12,2%
Can-Am 541 496       9,1%
CFMoto 106 133 –   20,3%
Trapper  51  75 –   32,0%
John Deere  33  25     32,0%
Segway  28   1 2700,0%
Corvus  15 18 –  16,7%
Kawasaki  13 13      0,0%
Linhai  13   9    44,4%
Yamaha  12 13 –   7,7%
Kubota  10  4 150,0%
Odes   1 —-
Yhteensä: 1547 1596 –   3,1%

 

Rekisteröintitedot: Tilastokeskus