Tämän vuoden Dakar poikkesi monilta osin aikaisemmista. Yksi syy varmasti oli uusi kilpailujohtaja, Dakarin viisinkertainen voittaja Espanjan Marc Coma. Toinen syy oli sääilmiö El Ni͠no, joka aiheutti jo alkuun Chilen puoleisten osuuksien poistamisen kisareitistä. Dakarin ensimmäisen viikon osuudet olivat monelle yllätys. Pätkät olivat monien mielestä lähinnä WRC -tyyppisiä rallijaksoja, joissa mm. navigoinnin tarkkuus jäi vähälle. Puolivälin tauon jälkeen jaksot muuttuivat perinteisiksi Dakar -tyyppisiksi jaksoiksi, joita kaikki yleensä tulevat Dakariin ajamaan.

Tänä vuonna useampi jakso ajettiin korkeassa ilmanalassa eli moottorin toimivuus yli 3000m oli tärkeää, samoin kilpailijoiden sopeutuminen korkeaan ilmanalaan oli tärkeätä. Moni sai päänsärkyä ja pahoinvointia Bolivian ja Argentiinan Andien -jaksoilla. El Ni͠no sääilmiön mukana tuomat myrskyt ja rankkasateet aiheuttivat järjestäjille kokoajan huolia. Useiden jaksojen alkua lykättiin, koska pelastushelikoptereita ei saatu ilmaan. Monet jaksot keskeytettiin, koska rankkasateet olivat tehneet jokien ylityksistä mahdottomia tai sitten vuoristossa vieneet koko tien. Kuuluisa Fiambalan dyynit keskytettiin turvallisuussyistä, sillä yli 45° noussut lämpötila teki varsinkin pyörä- ja atv -luokan ajon vaaralliseksi. Varsinkin Bolivian puolella oli huollon kalustolla vaikeuksia. Kapeat vuoristotiet sai rekkakaravaani nopeasti tukkoon. Sillä saatoi olla myös osa vaikutuksensa organisaation toimintaa, koska samassa hitaasti etenevässä rekkakaravaanissa oli myös organisaation kalustoa ja tarvikkeita. Niinpä Dakar 2016 sai aika ajoin kovaakin kritiikkiä järjestelyistä.

Jokatapauksessa matkaan lähti 152 pyörää, 48 mönkkäriä (joista 14 nelivetoista), 118 autoa (joista 6 side-by-sidejä) ja 58 kuorma-autoa. Rosarioon maaliin saapui 84 pyörää, 23 mönkkäriä (joista 7 nelivetoista), 67 autoa (joista 4 side-by-sideä) ja 44 kuorma-autoa. Tämän vuoden Dakarissa näkyi selvästi, että kuolonuhreja pyritään välttämään kaikin keinoin. Siinä onnistuttiin, ainoa ikävä tapahtuma oli ensimmäisenä päivänä, kun kiinalaisen kuljettajan Mini -karkasi yleisöjoukkoon ja 12 henkeä loukkaantui. Moni kärjessä lähtenyt kuljettaja sanoi, että yleisö oli reitillä paikoin vaarallisen lähellä ja monet hölläsivät suosiolla vauhtia.

Moottoripyörissä jo etukäteen vahva KTM vei kaksoisvoiton. Tosin toiseksi ajoi yksityistallin Stefan Svitko. Svitko oli viime vuonna viides, joten eiköhän mies nähtäne ensivuonna KTM:n tehdastallissa. KTM:n tehdasjoukkue kärsi ennen alkua yhden merkittävän menetyksen, kun Sam Sutherlandin jalka ei kuntoutunut Marokon aavikkokisasta Dakariin. Toby Price oli toista kertaa Dakarissa ajaen kokoajan kärkivauhtia tai ihan kärjen tuntumassa. Price otti ensimmäisen Dakar -voiton Australiaan. Hondan tehdasjoukkueelle Dakar oli pettymys, molemmat kärkikuljettajat Barreda ja Goncalves keskeyttivät konerikkoon. KTM:n satellittiteamillä eli Husqvarnalla oli myös iso joukkue mukana. Lopulta vain Pablo Quintanilla ajoi TOP 10 joukkoon. Pettyneisiin kuuluu myös Yamaha. Pyöräluokka on vieläkin vahvasti KTM:n hallinnassa. Pyörissä kannattaa laittaa kaksi nimeä muistiin Adrien van Beveren on 25-vuotias ajaa vielä Yamahan Junior Teamissä, ensikertalaisena kuudes on erinomainen sijoitus. Toinen on KTM:llä ajanut Antoine Meo, joka ajoi myös etappivoiton. Meo oli myös ensikertaa ja parannettavaa jäi vielä navigoinnin osalta, vauhti kyllä riittää. Merkillä pantavaa oli myöskin naiskuski Laia Sanzin ajo sijalle 15.

Pyörien yhteydessä ajettiin Dakarin perinteinen luokka eli ns. Marathon eli yksinajavat. He huoltavat pyöränsä ja itsensä myös yksin. Siis ns. teräsmies -luokka. Sen voitti tänä vuonna Hollannin Jurgen van der Goorbergh (KTM 450 Rally), hän käytti läpiajamiseen aikaa 56h 52min. Kokonaistuloksissakin mies löytyy sijalta 31. Hän kertoi pahimpien jaksojen olleen Boliviassa korkeassa ilmanalassa ja pahoitteli samaan hengenvetoon, ettei hänen pahin kilpakumppaninsa Ruotsin ”yksinäinen susi” Thomas Berglund ollut tänä vuonna mukana.

Quad -luokka on Yamahan oma -luokka. Ennakkosuosikkien eli Argentiinan Patronellien taival helpottui huomattavasti, kun pahimmat uhkaajat eli Puolan Ralf Sonik ja Chilen Ignacio Casale jäivät matkalle. Kolmanneksi ajaneen Etelä-Afrikan Brian Baragwanathin nimi kannattaa laittaa muistiin samoin Venäjän Sergey Karyakinin nimi. Quad -luokan mielenkiintoisuus kärsii pitkälti Yamahan ylivoimaista. Tänä vuonna matkaan lähteneistä 24 kuskilla oli alla Yamaha ja vain 7 ajoi Hondalla. Kärkymmenikköön selvisi kaksi Honda -kuljettajaa (Nosiglia ja Hansen). Eurooppalaisten kannalta suurin osa kuljettajista on täysin tuntemattomia Etelä-Amerikan suuruuksia. Luokka vaatisi oikeita tehdastukea. Nyt tehtaan tallissa ajoivat vain argentiinalaiset Patronellin veljekset. Hondalla on iso tehdasjoukue Dakarissa Bike -luokassa, ei luulisi siihen parin mönkkärin lisääminen olla kustannuksiltaan enää maata kaatava, kun perusrumba on jo olemassa. Quad -luokassa ajetaan myös nelivetoisilla, jotka ajavat omana luokkanaan. Luokka on muodostunut puhtaaksi merkki ja malli -luokaksi, tällä hetkellä. Merkki on Can-Am ja malli on Renagade 800. Osanottajien määrä tosin kaksinkertaistui viime vuodesta vaikka jotenkin tuntuu siltä, että Can-Am ei halua olla missään tekemisissä Dakarin -kanssa.

Auto -luokassa odoteltiin kiivasta taistelua Peugeotin, Minin ja Toyotan kesken. Peugeotin ja varsinkin Sebastian Loebin ylivoima ensimmäisellä WRC -ralli puoliskolla hämmästytti monia. Muut eivät kertakaikkiaan ehtineet samaan kyytiin. Tilanne tasoittui huomattavasti siirryttäessä perinteisille Dakar -osuuksille, jolloin nelivedosta alkoi olla hyötyä. Samalla Loebin ja kartanlukija Daniel Elenan kokemuksen puute oikeasta aavikkoajosta tuli hyvin selvästi esiin. Silti Peugeotit ottivat yhdeksän etappivoittoa. Edellisestä Peugeot voitosta ehti kulua 25 vuotta, silloin voittoon ajoi Ari Vatanen allaan Peugeot 405. Stephane Peterhansel ajoi 12. Dakar -voittonsa. Mr. Dakarin voitot ovat menneet nyt tasan auto- ja pyöräluokkien kanssa. Mutta niin kuin Minin kärkikuljetaja Al-Ayttiah sanoi, ”Emme (Minit) päässeet oikein koskaan todella haastamaan Peugeotteja, niin paljon nopeampia ne olivat”. Peugeot kärsi, jonkin verran teknisistä ongelmista. Oikeastaan vain yksi Peugeot selvisi ilman teknisiä ongelmia ja se oli tietysti Stephane Peterhanselin Peugeot. Depress kärsi sähkövioista, samoin Loeb (toisella viikolla) ja Sainzilta hajosi vaihdelaatikon ja moottorin välinen sovituslaippa. Peugeot ilmoitti virallisesti Sainzin keskeytyksen syyksi ettei heillä ollut ko. osaa mukana. Uskokoon ken haluaa. Veikkaan, että Sainz päätti heittää pyyhkeen kehään. Ja otti mieluummin historia merkintöihin sanan kesketys, kun sijoituksen 35 tai jotain kolmosella alkavaa. Jokatapauksessa Minit ja Toyotat olivat kestävyydessä edellä.

Toyota Gazoo Racing oli rakentanut Hiluxinsa kokonaan uudelleen ja nokalle oli istuttu tehokkain V8 mitä Toyotan paletista löytyy. Silti varsinkin Bolivian osuuksilla Giniel de Villiers valitteli tehon puutetta. Oliko niin, ettei autoa oltu ehditty testaamaan korkeassa ilmanalassa (yli 4000m) ennen lähtöä? Toyotan kannalta ilhduttavaa oli Leeroy Poulterin ajamisen tason huomattava nousu viime vuodesta. Kolme Toyotaa kympinjoukkoon ja de Villiersin kolmas sija, sitä voi juhlia kaiken jälkeen. Kahta tehdas Toyotaa tuki hyvin Venäjän G-Energy Teamissä ajanut Vladimir Vasiliev, joka oli kahdeksas yhteistuloksissa. Minejä oli kympin joukossa neljä (Al-Ayttiah 2.), Hirvonen (4.), Roma (6.) ja Hunt (10.). Nani Roma teki samantyylisen mokan kuin toissa vuonnakin eli ensimmäisellä kisapätkällä niin paha moka, että sitä oli enää mahdoton ottaa kiinni. Orlando Terranovan ajo oli varmasti pettymys hänelle ja tallille. Mikko Hirvosen ajo ensimmäisellä puoliskolla oli pettymys varsinkin, kun sitä vertasi Sebastian Leobiin. Toisella viikolla oli ratissa aivan uusi Mikko Hirvonen, motivoitunut ja päättäväinen. Ja niinpä tulostakin alkoi syntyä. Mikolle sopivat nuo vanhat Dakar -tyyliset pätkät paljon paremmin. Ensikertalaisista ex-WRC-kuskeista oli Hirvosen suoritus tasapainoisin ja sitä kautta paras. Ja veikkaan, että Hirvoselle löytyi nyt mielenkiintoinen, kokonaan uusi ura WRC:n jälkeen. Suomen kannalta se olisi erinomainen juttu, koska Hirvosen kautta laji saa näkyvyyttä televisiossa ja lehdistössä. Minin päätallissa X-Raid teamissä varmaan pohditaan jo Minin vauhdin parantamista. Rahasta se ei ainakaan ole kiinni, sillä X-Raidillä on hyvin läheiset suhteet emo-BMW:hen. X-Raid tallin omistaja Steve Quandt on nimittäin yksi niitä suurimmista BMW:n osakkeen omistajista.

Tehdastalleista pettynein on varmaan Renault Motorsport. Tavoite päästä kympin joukkoon jäi aika kauaksi ja vielä kun tähtikuskiksi hankittu Ranskan Christian Lavieille oli pettymys. Renaultin toinen kuljettaja Emiliano Spataro oli 18. Saa nähdä viekö F1 Renaultin huomion, Dakaria on yritetty nyt kolme vuoden projektilla ja tavoitteet ovat vielä kaukana. USA:n Robby Gordon jaksaa ajaa vaikka USA:n sarjoissakin riittää kiirettä, nyt valmistautuminen jäi ennätys lyhyeksi. Hän pääsi maalin asti, mutta ei Park Fremeseen asti. Nimittäin ajessaan kohti Park Fermeetä Rosariossa yksi paikallisten auto kolaroi pahasti yhden Robbyn huoltoauton kanssa. Ja Robbyn huoltoauton kuljettaja vietiin sairaalaan. Robby lähti sairaalaan mukaan. Joten hän ei koskaan saapunut ajoissa leimamaan korttiaan Park Fermeeseen. Seurauksena oli hylkäys. Sijoituksen kannalta sillä ei ollut merkitystä, koska hän oli epävirallisesti kokonaissijalla 27, kun viimeinen jakso oli sulkeutunut. Saas nähdä milloin Dakarissa nähdään enemmän USA:n kilpailijoita.

Side-by-sidet ajoivat autojen kanssa alaluokassa. Jos 4×4 -mönkkäreiden luokka on Can-Am vetoinen niin Side-by-Side -luokka on Polaris RZR -vetoinen. Tänä vuonna kuusi Side-by-Side mönkkäriä lähti matkaan ja neljä selvisi maaliin. Jenkeissähän Side-by-Sidet ovat äärettömän suosittuja ja on varmaan ajan kysymys milloin niiden määrä kasvaa myös Dakarin tyyppisissä aavikkoralleissa. Niinkuin 4×4 -puolella se edellyttäisi parempaa tehdaspanostusta. Yamahalla (YXZ) ja Hondalla (Pioneer) olisi todella helppo ottaa side-by-sidet mukaan, koska infrastruktuuri on valmiina.

Kuorma-auto luokassa pitkään jatkunut Kamaz ylivalta päättyi. Se oli ehkä odotettavissa. Kamazin piti lähteä Dakariin kokonaan uudella mallilla, mutta sen testaus jäi kesken ja niin matkaan lähdettiin vanhalla mallilla, johon oli vain vaihdettu uuden sääntöjen mukainen pienempi moottori. Uusi Kamaz on ns. Torpedo -luokkaa eli nokkakeulainen malli. Vastaava löytyvät jo Ivecolta ”Powerstar”, Tatralta ”Phoenix”, Scanialta ”Torpedo T4”. Vanha Kamaz on myös muutaman tonnin ylipainoinen verrattuna kilpailijoihinsa.

Tämän vuoden Dakar oli Ivecon juhlaa. Gerard de Rooy otti voiton, yllättäjä Argentiinan Federico Villagra oli kolmas, Hollannin Ton van Genugten viides ja vielä kympin joukkoon mahtui Espanjan Pep Vila Roca. Parempaa tuskin voisi toivoa. Ivecot pystyivät oikeastaan koko kilpailun ajan hallitsemaan luokkaa. MANeista ja Kamazeista ei ollut tosiasiallista vastusta. Tatra oli varmaan pahiten pettynyt, ykköstähti Martin Kolomyn vaikeuksiin. Samoin pettyneisiin kuuluu MAZ. Viime vuoden innoittamana olivat tavoitteet korkealla, mutta pudotus oli kova. Kolmesta matkaan lähteneestä vain yksi selvisi maaliin Vasileuski löytyy sijalta 27. MAZilla oli harvinaisen paljon teknisiä murheita. Yksityistalleista tyytyväisiä ollaan Mammoet Motorsportissa, kun heidän Renaultinsa oli kuudes de Baarin ajamana. de Baar ajoi myös Renaultin historian ensimmäisen etappivoiton. Myöskin Dakarspeed tallissa ollaan tyytyväisiä, lähtivät lähinnä testamaan vikoja ulos ja tuloksena oli 12. sija uudella Scania Torpedo T4 -autolla. Japanin Teruhito Sugawara toi 500-sarjan Hinonsa hienosti 13. Hinohan kuuluu ns. pikkuluokkaan alle 10 -litran koneineen ja pienempine tehoineen. Top 10 oli tavoiteena, mutta siitä jäätiin vajaa tunti.

Sarjatuotantovalmisteisen luokan voitti Ton van Genugten Iveco Trakkerilla ylivoimaisesti. Itseasiassa ennen lähtöä oli sovittu, että hän toimisi kahden Powerstar Ivecon huolto-ja tukiautona reitillä. Huoltoauto meni tässä tapauksessa muutamalla pätkällä lujempaa kuin huollettavat ollen vielä yleiskilpailun viides. DAFille lohtua tuli marathon -luokan voitto eli yksinajavat ja huoltavat. Belgian Paul Verheyden voitti luokan DAF CF:llä. Yleiskilpailun sija oli 33. ja 74 tuntia kärkeä perässä. Ginafin lähti matkaan kahdella autolla ja ykköskuski Jan Lammersin keskeyttäessä menivät edes jonkinlaiset mahdollisuudet.

Ranskalaisilla on kummallinen keino luoda kilpailuja, jotka ovat suuria ja jotka elävät omaa elämäänsä. Le Mans on Dakariin verrattava. Ja kumpikaan ei kuulu FIA:n alaisuuteen. Oikeastaan Dakarin suurin uhka on El Ni͠no. Sääilmiö vaikeutti jo nyt paljon Dakaria eikä parempaa ole luvassa.

FIA:n Cross-Country -sarja muuten starttaa tänäkin vuonna ihan Suomen rajalla. Nimittäin 19-22.2 ajetaan Baja Russia-Northern Forest ihan rajan vieressä Sortavalan ja Suojärven ympäristössä. Kannattaa mennä katsomaan. Viime vuonnahan Baja Russia päättyi komeaan suomalaisvoittoon.