Ensirekisteröinnit: Vuoden 2023 ensimmäinen puolisko

Pick-upien myynti on jäänyt jälkeen viime vuodesta. Tosin pudotus ei ole ollut niin raju kuin autopuolella yleensä. Pickup rekisteröintejä hallitsee Suomessa kaksi merkkiä eli Toyota Hilux ja Ford Ranger, muiden rooli näyttää olevan ”olla vain hengessä mukana”. Näyttäisi myös siltä, Jeep Gladiator teki ns. ranskalaisen visiitin, maahantuojalla ei ole tällä hetkellä edes hintaa antaa mallista. Tosin eipä täyden autoveron rasittamaa Gladiatoria ole myyty yhtään kappaletta. Nissan ja Mitsubishi odottavat uutta mallia. Tekniikaltaan autot ovat samoja ja rakentuvat Mitsubishin tekniikalle ja pohjalevylle. Mitsubishi esitellään yleisölle ensimmäisen kerran Thaimaan autonäyttelyssä tämän kuun lopussa ja myynti pitäisi alkaa Aasiassa ja Australiassa vielä tämän vuoden puolella. Ainakin ennakkoarviot ovat olleet varsin ylistäviä. VW Amarok on päässyt myös listoille. VW Amarokia tarjotaan Fordin 2.0 -litraisella Duratorq -dieselillä, jonka juuret johtavat Peugeot/Ford yhteistyöhön. 3.0 -litrainen V6 PowerStroke diesel on puolestaan tuttu mm. Ford F-150 pick-upista. On mielenkiintoista nähdä, miten VW:n asiakkaat ottavat Fordistuneen Volkkarin vastaan. Edellinen yritys eli VW Taro (se Hilux kopio) ei mennyt ihan putkeen. Listoilla on myös yksi tilastokummajainen eli GMC ilman mallimerkintää…Muuten pakettiautomuunnoksia rekisteröitiin yllättävän vähän. Land Rover Defendereiden muunnokset ovat hiipuneet, joten ykköseksi nousi Suzuki Jimnyn pakettiauto versio.

    1-6/2023 1-6/2022 Muutos-%
1. Toyota Hilux 240 329 –  27,1
2. Ford Ranger 160  95 +  68,4
3. Isuzu D-MAX  27  36 –  28,9
4. Maxus T90EV  12  —- uusi
5. Mitsubishi L200   3  47 –  93,6
6. Volkswagen Amarok   2  —- uusi
7. GMC   1  —- uusi
8. Nissan Navara   0   6 – 100,0
         
  Yhteensä 445 513 –  13,9

N2G -luokassa eli kevyissä kuorma-autoissa Ford Ranger oli selkeästi numero Uno. Ero toisena tulevaan RAM pick-upiin ja TruckMasters OX 4×4 (lue Toyota Hilux) on reilut 100 autoa. Myös Mercedeksen ison SUV-maasturin eli GLS:n kuorma-auto muunnos on lähtenyt yllättävän hyvin liikkeelle. Myös TruckMasters onnistunut Toyota Land Cruiserin kuorma-auto muunnoksen kanssa, nimeltään TruckMasters LC. Isojen jenkki SUV -maastureiden rekisteröinnit jäivät muutaman Cadillac Escaladen ja Chevrolet Tahoen harteille. Uutena mallina rekisteröitiin kaksi Toyota Tundraa eli Toyotan Amerikan Full Size pick-upia. Luokkaan on tulossa vielä syksyyn mennessä Land Rover Defender 130 ja Ineos Grenadier. Olettaa voisi myös VW Amarokin muunnosta? N2G -luokan kysyntä on reippaassa kasvussa, siitä kertoneen +24,0% nousu viime vuoteen eli näkymät ovat valoisat. Uudet merkit vain lisäävät N2G -luokan kiinnostavuutta.

    1-6/2023 1-6/2022 Muutos-%
1. Ford Ranger 149  65 + 129,2
2. RAM 1500  46  47 –   2,1
3. TruckMasters OX 4×4  44  88 –  50,0
4. Mercedes-Benz GLS  20  16 +  25,0
5. TruckMasters LC  18  —-  uusi
6.  Isuzu D-MAX   9   5 +  80,0
7. Mercedes-Benz G   3   5 –  40,0
8. Chevrolet Tahoe   3  —-  uusi
9. Cadillac Escalade   2   3 –  33,3
  Toyota Tundra   2  —-  uusi
  Land Rover Defender   2  —-  uusi
12. Chevrolet Suburban   1   6 –  83,3
  Chevrolet Silverado   1   0  uusi
14. Jeep Gladiator  —-   2  —-
  Nissan Navara  —-   2  —-
  Ford F-150  —-   1  —-
  Lincoln Navigator  —-   1  —-
  Rolls-Royce Cullinan  —-   1  —-
         
  Yhteensä: 300 242 + 24,0

Mönkijöissä, Suomessa on nyt kolme suurta eli Polaris, CFMOTO ja Can-Am. Näistä varsinkin CFMOTOn myynti on huimassa kasvussa +32,8% on näinä aikoina uskomaton suoritus. Polariksen ja CFMOTOn eroksi jäi 103 mönkijää. Jos CFMOTOn meno jatkuu…näyttää aika vahvasti siltä, että CFMOTO noussee Suomen suosituimmaksi mönkijäksi vielä tämän vuoden puolella. Kaikilta kolmelta on tulossa uusia malleja, joten siinäkin mielessä asiakkaalla on mistä valita. Taiwanilainen TGB saavutti Segwayn ja merkit jakavat neljännen sijan. Molemmilla on myynnin pudotusta, mutta Segwayn myynti on alkuinnostuksen jälkeen tippunut rajusti. Yksi osa syy voi olla todella kapea mallisto vrt. TGB:en. Segwaylla on käytännössä yksi malli, jota myydään eri varustetasoilla. Eikä Kiinasta ole tulossa ainakaan vähään aikaan mitään uutta Segwayn -mallistoon. Näiden kahden perässä tulevat huomattavasti piristynyt Honda (nähtävästi malleja taas saa) sekä Linhai. Seuraavana tulevat kovasti piristynyt Access, Yamaha ja kovasti myyntiään menettänyt Trapper. Vaikka eräillä merkillä 2023 ensimmäinen neljännes oli kylmää kyytiä niin kokonaisuutena myynnin pudotus oli todella vähäinen -2,8%. Myyntiään nostaneet Honda, CFMOTO, Access, Odes, Polaris ja Can-Am paikkasivat muiden merkkien pudotukset.

    1-6/2023 1-6/2022 Muutos-%
1. Polaris 1090  992 +  9,9
2. CFMOTO  987  743 + 32,8
3. Can-Am  833  785 +  6,1
4. TGB  228  306 – 25,5
  Segway  228  404 – 43,4
6. Honda  169  114 + 49,6
7. Linhai  164  228 – 28,1
8.  Access   90   71 + 26,8
9. Trapper   83  202 – 58,9
10. Yamaha   72   99 – 27,3
11. Loncin   37  —-  uusi
12. GOES   34  140 – 75,7
13. Keeway   21   69 – 69,6
14. Kymco   19   21 –  9,5%
15. Odes   17   14 + 21,4
16. Apollo    7  —-  uusi
17. Kawasaki    4    4   0,0
18. Arctic Cat    1  —-  uusi
         
  Yhteensä: 4076 4192 –  2,8

UTV:ssä eli rinnakkainistuttavissa on kaksi suurta eli Polaris ja Can-Am. Eroa Polariksen hyväksi oli 69 laitetta. Molempien myynti tosin pysyi viime vuoden tasolla, kun taas kolmantena tuleva CFMOTO nosti myyntiään hulppeat +55,0%. Tosin laitteina ollaan vielä kaukana kahden kärjen takana, mutta kiihdytys näyttää alkaneen CFMOTOlla myös UTV -puolella. Kolmen takana prosenttuaalisesti vaihtelut ovat isoja, mutta tämä johtuu pienistä rekisteröintimääristä. Yamaha, jolla olisi vahva mallisto pelasi itseään ulos aivan ylihintaisella hinnoittelulla ja kesän hinnan alennuksien vaikutus ei vielä näy näissä tilastoissa. Vain neljä merkkiä onnistui kasvattamaan myyntiään viime vuodesta eli CFMOTO, Linhai, John Deere ja Can-Am. Kokonaisuutena rekisteröintimäärät pysyivät viime vuoden tasolla.

    1-6/2023 1-6/2022 Muutos-%
1. Polaris 367 374 –  1,9
2. Can-Am 298 296 +  0,7
3. CFMOTO  93  60 + 55,0
4. Trapper  23  40 – 42,5
5. Segway  17  17    0,0
6. Linhai  11   6 + 88,3
7. John Deere  10   8 + 25,0
8. Corvus   9  12 – 25,0
9.  Kawasaki   5   5    0,0
10. Kubota   2   6 – 66,7
11. Yamaha   1   7 – 71,4
12. Odes  —-   1  —-
         
  Yhteensä: 836 832 +  0,5

Pickupien ja N2G -luokan verottomien pickupien rekisteröinnit Q1-Q3

Pickupien myynti noudattelee alan yleistä käyrää. Ainoastaan uudistunut Mitsubishi pystyi nostamaan myyntiään. Hilux jatkaa vakuuttaavasti kärjessä ja toisena oleva Ranger on venyttänyt etumatkaansa VW:n Amarokkiin selkeästi. Ranger on myös selvinnyt kuivin jaloin kolmesta ensimmäisestä kuukaudesta. Mersun X -luokan myynti loppuu kevään kuluessa ja Fiat Fullbackin myynti jäi myös Suomessa todella hennoksi.

 

  1-3/2020 1-3/2019 Muutos-%
Toyota Hilux 120 161 –   25,5%
Ford Ranger  70   74 –    5,4%
VW Amarok  47 117 –  59,8%
Mitsubishi L200  37  27 + 37,0%
Nissan Navara  24  40 – 40,0%
Isuzu D-MAX  20  52 – 61,5%
Mercedes-Benz X    4   7 – 42,9%
Fiat Fullback  —   4 – 100%
Yhteensä: 322 482 – 33,2%

N2 -luokka eli pickupit, jotka on muutettu kevyiksi kuorma-autoiksi uivat Suomessa vastavirtaan autoalan suhdanteisiin nähden. Melkein +30% kasvu alkuvuonna on näinä aikoina erittäin kova tulos. Suomessa on alalla nykyisin neljä päätoimijaa Arctic Trucks Finland on näistä suurin ja keskittyy nykyisin vain Ford Ranger pickupien muuntamiseen, TruckMastersilla on Hiluxiin perustuva OX4x4 sekä myös VW Amarokin kuorma-auto muunnos, Carvista ja GT-Auto ovat keskittyneet jenkkien Full-Size Pickupin eli RAMin muunnoksiin. Ford Ranger on selkeä myyntijohtaja. TruckMastersin OX4x4, VW Amarok ja RAM 1500 kamppailevat toisesta sijasta hyvinkin tiivisti. Chevrolet Silveradon pienin versio eli 1500 on myös saanut myynnin auki. US pickupien mallisto on myös laajentunut ja kehitystä voi pitää vain positiivisena. Kolmesta suuresta on hieman yllättäen Fordin F-sarja on jäänyt RAMin ja myös Chevy/GMC:n varjoon.

 

  Kausi 1-3/2020 Kausi 1-3/2019 Muutos-%
Ford Ranger 59  46 +   28,7%
RAM 1500 27  28 –     3,8%
VW Amarok 17    6 +183,3%
TruckMasters  OX 4×4 16  22 –  27,3%
Chevrolet Silverado 1500 10   uusi
RAM 2500   4   uusi
RAM 3500   2   1 +100,0%
GMC Sierra 1500   2   uusi
Ford F-150   2   2    0,00%
Chevrolet Silverado 2500   2 -100,0%
Yhteensä 139 107 + 28,0%