Varikon kauden 2024 avajaiset

Mönkijä Varikko Oy piti kauden 2024 avajaiset toimitiloissaan Suutarilassa Kehä III sisäpuolella. Mönkijä Varikko sai CFMOTO edustuksen reilu vuosi sitten, mutta ensikaudella on tarkoitus panostaa mönkijäkauppaan Uudenmaan läänissä. Varikkohan on tunnettu alan piireissä, mutta tavalliselle mönkijäkuluttajalle vielä tuntematon. Lisävarusteet- ja varaosat muodostavat kuitenkin tärkeän osan myynnistä, samoin CFMOTOlle avattu huolto/asennus -palvelut. Mönkijä Varikon tiloissa on harrastajalle paljon tutkailtavaa ja vain taivas näyttää olevan rajana eri lisävarusteissa. Päämyynti on kuitenkin ne perinteiset lumilevyt joko pikku-pihalle tai ammattikäyttöön, kärryratkaisut eri kuljetuksiin ja jos tänä talvena lumentulo näyttää päättymättömältä voi aina kytkeä mönkijään kiinni lumilingon.

Avajaisten suuriin uutuus oli vasta torstaina maahan tullut CFMOTO ZFORCE 950 Sport rinnakkainistuttava. Laite ei ollut vielä kilvitetty, joten ajamiseen ja käyttöön liittyvät asiat selviävät varsinaisen testin yhteydessä.

Takahuoneesta löytyi myös juuri maahan tullut 6-hengen UFORCE, joka oli kokoamisen alla. Hmm… meillähän ei ole samanlaista kulttuuria kuin jenkeissä, joten päämarkkinat alue on varmaan siellä. Kyllähän näitäkin Suomessa myydään muutamia. CFMOTOn tapauksessa hinta on painettu alas. Annettu arvio reilun 20.000e hinnasta on aika omassa luokassaan kilpaileviin malleihin verrattuna.

CMOTO ZFORCE 950 Sport

Ensinnä täytyy todeta, että CFMOTO on ottanut ison hyppäyksen rinnakkainistuttavissa. Osien istuvuus on tip top ja rungon hitsaussaumat kestävät lähemmänkin tarkastelun. Siistiä työtä kaiken, kaiken kaikkiaan. Ovet avautuvat hyvin ja niissä on tukevat tiivisteet. On ainakin toivoa, että hytti pysyy kuivana mutaspooreissa. Lattialla on myös vedenpoistoluukut, mutta jotenkin yllätyksenä niistä vesi myös pääsee sisään. Kuinka vauhdikkaasti jää maastotestauksen varaan. Penkit ovat erittäin hyvät ja materiaali on tulevaa kangasta. Oven yläreuna on tuotu aika ylös. Mutta, onpahan parempi suoja, jos laitteen kippaan pahassa paikassa. Ratissa on säätömahdollisuus ylös-alas suuntaan. Ratin materiaali jäi epäselväksi, muovia se ole eikä oikein nahkaakaan. Anyway, siitä saa hyvän otteen (riittävän paksu kehä auttaa). Hytin takaseinässä on pääsyt sulakeboksiin, ilmansuodattimen vaihtoon ja Ecu-boksiin. Nykyajan mukaisesti kaasupoljin on sähköinen ja ohjaustehostin on adaptiivinen eli tehostus säätyy vauhdin mukaan.

Mittaristo saa kehuja. Kirkas ja selvä digimittaristo, joka liikkuu vielä ratin mukana. CVT -vaihteiston vipu on penkkien välissä ja se liikkuu höyhenen kevyesti. CFMOTO on käyttänyt jo pitkään CVTechin variaattoreita eikä niistä ole pahaa sanottavana. Toimivat kevyesti, kestäviä ja sietävät rankkaakin käyttöä. Ikään kuin korostaakseen uudistuneen hytin laadukkuutta on hyttiin luotu LEDein sininen ambient -valaistus a’la Mercedes-Benz. Premiumia, sano. Apukuskin puolella on säädettävä tukeva tukikahva, joka ei lonksu. Käsinelokero on tilava ja vesitiivis. Apukuskille on tehty vielä jalolle tukevat tukitelineet. Normaalisti takana on esim. USA:ssa myytävästä Honda Pioneerista tuttu lava tukirautoineen, mutta Suomen mallissa takaosasta löytyy tilava vedenpitävä boksi, johon mahtuu kahden hengen tarvikkeet mukaan. Boksissa on sidontalenkit tavaroille ja kanteen saa vielä lisävarusteena verkon. Boksi on hyvä vakiovaruste. Boksissa on myös pieni huoltoluukku moottorille, mutta esim. öljynvaihtoon joudutaan irroittamaan myös etupenkit ja hytin takaosan suojapaneelit. Edestä löytyy puolestaan huoltoluukku. Luukun alta löytyvät jäähdytys- ja jarrunesteet… Keulilla on 3500lbs vinssi vakiovarusteena. Virtaa syöttää 600W laturi.

Tekniikka

Moottorina on V-twin 933 cm³. Tehoja moottorista otetaan 85hv/7500rpm ja vääntöä 87Nm/5500rpm. Teho lukema kuulostaa ZFORCEn ulkoisen luonteen johdosta pieneltä. Jenkkien lehtien testailujen mukaan tehoja on huomattavasti enemmän kuin on ilmoitettu. Yhdeksi selitykseksi annettiin tehojen mittaustapa. CFMOTO ilmoittaa tehot takapyöriltä, kun normaalitapa on mitata sen ykkös- ja kakkosvarin välistä. Joten amerikan testaajien arvelema 100hv voisi olla lähellä totuutta. Variaattoripaketti on siis CVTechin ja vaihteet ovat ne vakiot eli vapaa, parkki, takaveto, nopea ja hidas neliveto. Etupään lukko kytketään kojetaulun katkaisimella. Alustassa edestä löytyvät päällekkäiset kolmiotuet ja samoin takana. Taakse on vielä lisätty ylimääräinen tukivarsi, jolla pystytään säätämään takapyörän camber -kulmaa. Tuttu ratkaisu monesta autosta, mutta UTV -laitteissa ei niin yleinen. Tuella varmistetaan pyörän optimaalinen kulma esim. hypyistä alas tullessa. Jousielementteinä ovat coil-overit ja iskunvaimentimet ovat varustettu lisäsäiliöllä. Vaimennus on säädettävissä iskarin yläpäästä nupilla ilman työkaluja. Levyjarrut löytyvät joka kulmasta. Nykytyylin mukaisesti kaikki valot on LEDejä.

Maavaraa on luvattu 30,5cm vakiorenkain (27x8x14 edessä, 27x10x14 takana). Vakiona alla pyörivät CST:n Stagit. Jos rengaskokoa haluaa suurentaa niin 32″x10x14″/15″ menee heittämällä alle. Painoa vakiokunnossa on kertynyt 675kg.

Se hinta?

ZFORCE 950 Sport on luokiteltu T1b -traktorimönkijäksi eli T-kortilla voi huristella max. 60km/h. ZFORCE voidaan varustaa lämmitettävällä tehtaan hytillä, jolloin mukaan tulevat myös ikkunat ja etulasille pyyhin/pesu -laitteet. Ohjaamon kiertävät kaaret ovat tukevaa putkea ja niihin on valmiiksi porattu kiinnitysreiät sekä tehty kanttaukset tehdashytin mittojen mukaan. Voisi olettaa hytin olevan tiivis.

Mielenkiintoiseksi CFMOTO ZFORCEn 950 Sportin tekee hinta 15.990e (sis.alv) on ohjehinta, traktorivarustein, 3500 lbs. vinssillä, katolla, ovilla ja kätevällä takaboksilla. Tehdastekoinen hytti tuo lisää 5.990e (sis.alv), mutta varsinkin meillä siitä on talvella iso hyöty. Hintansa puolesta CFMOTO ZFORCE 950 Sport on hinnoiteltu todella tiukasti. UTV -laitteissa hintakilpailu kiristyy, jota tietysti ostohousut jalassa oleva kiittää.

 

Uusi 4×4 Maailma 1/2021

4×4 Maailma uusin numero on nyt ulkona ja tilaajille on lehti lähtenyt keskiviikkona. Mystic Marvin: ltä he lukevat tätä lehteä säännöllisesti. Lehtipisteissä on lehti ensiviikon keskiviikkona 7.4. Lehtipisteen sivuilta näet jakelupaikat. Lehti on saatavissa myös digiversiona, ilmaiseksi myös ei tilaajille. Digiversio on hyvä tapa tutustua lehteen. Ja ne, jotka ovat aikaisemmin digiversion tilanneet ovat saaneet asiasta sähköpostia. Digiversion saat laittamalla pyynnön sähköpostilla osoitteeseen tilaukset@4x4maailma.fi. Digiversio toimii Windows/Mac -tietokoneissa ja tableteissa sekä Android/Iphone älypuhelimissa. Lehden paperiversion voit tilata kätevästi valikosta 4×4 Maailma -lehden tilaus.

Sisällysluettelo 1/2021

Esittelyssä: Polaris -mallisto vuodelle 2021: Polariksen Sportsman -mallisto on uudistunut radikaalisti. Suomen maahantuonti ohjelmassaon myös yllättäviä päätöksiä. Lue koko juttu!

Koeajossa: Yamaha YXZ 1000R SS SE: Yamahan tuoteperheen raaseri jäsen. Poikkeava tekniikka teki vaikutuksen. Ei lasten käsiin.

Koeajossa: Yamaha Wolverine X2 R-Spec Alu: Yamahan pikku-Ahma kävi läpi perusteellisen koeajon. Hyvä laite, muttei niin hyvää etteikö….

Koeajossa: Can-Am Ryker ACE 900 Rally Edition: Kolme pyörää ja niistäkin vain yksi vetävä. Ei perus 4×4 -kamaa. Ryykeri osoittautui varsin eteväksi stressinpoistajaksi.

Koeajossa: Land Rover Defender 110 D240 S First Edition: Maailman klassikko maasturista on jäljellä vain rippeet, kun tähtäimessä ovat USA:n markkinat. Mutta painavatko perinteet liikaa?

Koeajossa: Ford Explorer ST-line 3,0 V6 Ecoboost PHEV AWD: Ford on uuden politiikan mukana tuomassa aiemmin pelkästään USA:n markkinoille tarkoitettuja malleja myös Euroopan mantereelle hybrid -versiona. Explorer on yksi Amerikan Fordin ikoneista ja nyt Suomessa hybridinä.

Koeajossa: Ford Ranger Azar4 -matkailuauto: Uusi maailmanjärjestys on laittanut matkailualan myös uusiksi. Nyt suositaan kotomaan matkailua ja mitä kauempana muista sitä parempi. Vaikkei korona-ahdistuksesta kärsisikään niin Azar4 voisi olla monen vaihtoehto, varsinkin kun auto muuttuu sen myötä autoverottamaksi.

Mukana menossa: Länsi-Uudenmaan Pelastuslaitoksen uudet mönkijät ja kärryt testauksessa: Mönkijät ovat nousseet arvoon arvaamattomaan viranomaisten pelastustehtävissä. Mitä hankalampi tehtävä sitä nopeampi on mönkijä. Ja aika on pelastustehtävissä se kriittinen suure. Olimme mukana, kun Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos testasi uutta välineistöä ja varsinkin omaa suunnittelua olevaa potilaan kuljetuskärryä Siuntion maastoissa.

Mönkijäsafarit: West Coast ry:n syysajot Pohjanmaalla: West Coastin safariajot ovat nousseet Suomen suosituimmaksi ajoiksi. Koronasta huolimatta ne pidettiin viime syksynä ja tulijoita olisi ollut paljon enemmän kuin mitä voitiin ottaa mukaan. Nyt ajettiin reilun 120 -mönkijän voimin.

Offroad Trial Arctic Trucks Syystrial 2020: Raision UA, Harbor Cruisers ja Montenegro Off Road Club järjestivät tutuilla Raision kallioilla jälleen kerran hienot kaksipäiväiset kisat. Näitä tarvitaan lisää.

Tuoteuutiset: Iron Balticin uusia lisävarusteita, Cros4wd uusi vinssi ja tietysti uusi mönkijämerkki Segway, joka tulee myös hybridinä ja ladattuna älypuhelin ominaisuuksin..

Sarjakuva: Nalle kokee samaa ahdistusta kuin lehden päätoimittaja. Mutta niin kuin aina, Nallella on ratkaisu?