Vuoden 2022 ensirekisteröinnit

Viime vuosi oli mollivoittoinen kaikilta osin. Mönkijöiden osalta kauppa olisi käynyt varmasti paremminkin, jos olisi ollut jotain myytävää. Toisaalta monikaan ei kysellyt alennuksien perään (oli tyytyväinen kun sai laitteen), joka tarkoitti, että jälleenmyyjien kateprosentin nousivat kohisten. Mönkijöitä myytiin kuitenkin 9.400 kappaletta. Jälleenmyyjien kohdalla oli näkyvissä kahden ketjun voimakas laajentuminen eli Loukko.com laajeni Tampereelle ja Varsinais-Suomesta kotoisin oleva Sporttikone laajeni Uudenmaan läänissä ja Lahdessa. CFMoton jälleenmyynti vähän seilasi Etelä-Suomessa. Alkuun CFMoto korvasi pois lähteneen Polariksen Bike & Boat Worldillä, jostain tuli sitten määräys ettei käy meidän merkin kanssa (Segway?) ja CFMoton edustus siirtyi B&B Worldin ranskalaisen visiitin myötä Mönkijävarikolle Vantaan Suutarilaan. Saas nähdä miten kauppa lähtee, onhan se varikon ensimmäinen edustus ellei joku halua laskea Bembölessä ollutta todella lyhyttä Trapperin edustusta. Kärkkäisen tavarataloketju myös kasvatti osuuttaan varsinkin tarvikekaupassa ollen esim. Suomen suurin Iron Baltic -tuotteiden dealeri. Mönkjöissä Kärkkäisen päämerkki on CFMoto.

Vaasan vierestä eli Mustasaaresta lähtöisin oleva tukkuri Duell listautui pörssiin toissa vuoden lopulla ja lähti voimakkaasti laajentumaan ulkomaille. Pelkästään ATV -puolella Duell toimii jo Pohjoismaissa, Balttian maissa, Alankomaissa, Belgiassa, Ranskassa, Briteissä, Espanjassa, Itävallassa, Tsekeissä, Puolassa, Romaniassa ja Kreikassa. Duell teki kasvua kannattavuuden kustannuksella ja tänä vuonna aloitettiin kustannussäästö kampanja. Kurssi on Helsingin pörssissä tippunut tammikuun 2022 huippukurssista -77% ja listautumishinnastakin -65%. Kyyti on ollut kylmää. Omavaraisuusaste on kuitenkin vielä nippa nappa tyydyttävä eli 28%. Pääomistajana ovat kaksi sjoitusyhtötä eli Hartwall ja Sponsor sekä Säästöpankin rahasto. Duellin tämän vuoden haasteita ovat Ukrainan sodan vaikutukset ja sen luoma epävarmuus, joka näkyy ketjun viimeisessä päässä, kuluttajan luottamuksena tulevaisuuteen. Toinen haaste on saada kasvaneet logistiikkakustannukset leivottua tuotteiden hintoihin. Kolmantena tulee inflaatio, joka on jossain Duellin toimintamaissa jo hälyttävän korkea. Kustannussäästöt aloitettiin helpoimmasta päästä eli henkilöstöstä. Niiden vaikutus näkyy kuitenkin viiveellä. Eurooppa sähköistyy esim. bike -puolella kovaa vauhtia ja Duellin kannattaisi olla siinä kyydissä mukana. Suomen osalta sähkö-biken yleistyminen on kiinni valtiovarainministeriöstä ja verotuksesta.

Moottoripyöriä rekisteröitiin 3.800 kpl (kasvua +2,5%) ja moottorikelkkoja rekisteröitiin 4.929 kappaletta (kasvua +33,3%). Kelkkojen myynnin kasvua siivitti lumiset talvet, joita on muutama vuosi ollut myös etelässä. Pick-upien myynti noudatti samaa kaavaa automyynnin osalta. Toisaalta kuluvalle vuodelle voisi olettaa piristystä uusien mallien (Ford Ranger ja VW Amarok) tullessa myyntiin. Autokauppa jatkoi laskuaan, nyt miinusmerkki oli -17,4%, mikä tarkoittaa, että reilut 30 vuotta sitten Suomessa myytiin samoja määriä. Uusien autojen rekisteröinti tuskin lähtee nousuun, siitä pitävät huolen talouden epävakaus ja auton hintojen jatkuva nousu. Ainoa kasvu autokaupassa tulee (ja on tullut pitkään) ulkomailta tuotujen käytettyjen autojen kaupasta. Viime vuonna, joka toinen rekisteröinti koski ulkomailta tuodun auton rekisteröintiä Suomen kilpiin. Ja näyttää, että niiden tuonti on yhä kasvussa. Eurooppa tasolla autokaupan myynnin pudotus oli suurempi vain Tanskassa ja Liettuassa. Tosin Eurooppa tasolla tapahtui myös taantumaa, tosin vain -4,3% verran. Bensakäyttöiset autot hallitsevat myyntiä Euroopassa 36,4% osuudella, toisena tulevat hybridit (22,6%) ja kolmantena ”ne parjatut” diesel -käyttöiset (16,4%). Sähköautojen osuus oli 12,1% ja plugari-hybridien 9,4%.

 

Pickup autojen myynti oli pienessä laskussa. Toyota Hilux hallitsee maamme markkinoita selkeästi, joka toinen ostettu pickup oli viime vuonna Hilux. Kakkosena tuleva Ford Ranger odottaa varmasti mallin uudistusta, onhan uusi Ranger nurkan takana ja tulossa myyntiin vielä helmikuun aikana. Euroopassa tilanne on päinvastainen, Ranger myy tuplasti sen mitä Hilux. Isuzu D-MAX kasvattaa pikkuhiljaa myyntiään, kasvun olleessa 11% laskevilla markkinoilla. Jeep Gladiator ei ole ollut meillä mikään hitti eikä muuallakaan Euroopassa. Alle 900 kappaleen myynti koko EU:ssa ei varmasti tyydytä USA:n päässä. Varsin korkea hintalappu on tainnut karkottaa ostajat. Nissan Navara on poistumassa markkinoilta ja uutta mallia on luvattu ensi vuoden puolelle ainakin esittelyyn asti. Mitsubishin uudistuminen on kiinni Navaran aikataulusta, sillä malli perustuu tulevaan Nissan Navaraa. Uusi VW Amarok tulee varmasti sekoittamaan myyntiä, mutta on mielenkiintoista nähdä miten Fordisoinnin kokenut Amarok lähtee menemään kaupaksi volkkariväelle. Pakettiautoksi muutettujen henkilöautojen kärjessä on Land Rover Defender, mielenkiintoista on nähdä miten tulossa oleva Ineos Grenadier tulee vaikuttamaan Defenderin myyntiin.

Merkki ja malli 1-12/2022 1-12/2021 Muutos-%
Toyota Hilux 447 403   10,9
Ford Ranger 248 321 – 22,7
Isuzu D-MAX  81  73   11,0
Mitsubishi L200  70   93 – 24,7
Nissan Navara   7  66 – 89,4
Volkswagen Amarok  20
Mercedes-Benz X -sarja   1
Yhteensä: 853 977 – 12,7

 

N2G -luokan eli kevyiden kuorma-autojen myynti notkahti hieman, ei paljoa. Kolmen kärki on aika vakiintunut eli Ford Ranger piti ykkössijansa Truck Masterin OX:n (Toyota Hilux) loppukiristä huolimatta. Kolmannen sijan on vakiinnuttanut RAM 1500. Suomi näyttää olevan Chrysler -perheen RAM pickupin luvattu maa. Fordin pickupia rekisteröitiin vain 4 kappaletta ja Chevroletin/GMC:n pick-upien rekisteröinti tipahti nollille. Hieman yllättävää oli Mercedeksen S-sarjaa vastaavan luxus SUV -maasturin eli GLS:n nousu neljännelle sijalle. Tosin GLS:n myynti näytti rokottavan Mercedeksen G-sarjan myyntiä. Myös Isuzu D-MAX on saanut N2G konvertoinnin jyväskyläläisen Work Carsin toimesta. Autokantaa ilahdutettiin myös Amerikan luxus -luokan SUV -maastureilla eli Escaladet, Suburbanit, Tahoet rikastuttivat autokantaa. Yksittäiskappaleina maahan löysivät myös arvokkaan puoleiset Lincoln Navigator, Jeep Grand Cherokee ja Rolls-Royce Cullinan.

Merkki ja malli 1-12/2022 1-12/2021 Muutos-%
Ford Ranger 153 170 – 10,0
Truck Masters OX 4×4 105   95   10,5
RAM 1500  88 122  – 27,9
Mercedes-Benz GLS  25
Jeep Gladiator  10 —-
Mercedes-Benz G -sarja   9  23 – 60,9
Chevrolet Suburban   8 —- —-
Cadillac Escalade   6 —- —-
Jeep Gladiator   4 —- —-
Ford F-150   3    6 – 50,0%
Chevrolet Tahoe   2 —- —–
Nissan Navara   2 —- —–
Lincoln Navigator   1    1 –  0,0%
Ford F-550   1
Rolls-Royce Cullinan   1
Jeep Grand Wagoneer   1 —-
Chevrolet Silverado 1500   4 —-
GMC Sierra 2500   2 —-
GMC Sierra 1500   2 —-
RAM 2500   2 —-
RAM 3500   2 —-
Volkswagen Amarok   2
GMC Yukon 1500   1 —-
Yhteensä: 419 439 –  4,6%

 

Mönkijöiden rekisteröinnit pysyivät aika hyvin viime vuoden tasolla. Toimitusongelmia on edelleenkin ainakin tietyillä merkeillä. Mutta ainakin nyt näyttää, että tilausjonot on saatu pääosin purettua. Polaris säilytti ykkössijansa ja myynti lepää Sportsman 570 -malliston varassa yli 90% osuudella. Selkeästi eniten myyty on Polaris Sportsman 570 EPS. Polariksen myynti tippui viime vuonna huolestuttavasti -20,7%. Toiseksi nousi CFMoto, joka kasvatti myyntiään reilut 30% ja ohi Can-Amin. CFMoton yksi vahvuus on laaja mallivalikoima ja moottoreitakin löytyy välillä 450cc-1000cc. Mallistosta löytyy, joka lähtöön. Can-Am säilytti viime vuoden myyntitasonsa, mutta jäi kovasti kirineen CFMoto taakse reilun sadan kappaleen erolla. Ero ei ole suuri, mutta suunta on huolestuttava. Can-Amin akilleen kantapää on se, että Rovaniemellä nähtävästi katsotaan Suomen loppuvan Hanko-Hyvinkää tielle. Sen jälkeen alkaa meri ja Vironmaa. On käsittämätöntä, että Can-Am dissaa vuosikaudet Uudenmaan lääniä. Kuitenkin Uudellamaalla myydään selkeästi enemmistö mönkijöistä, on myyty jo vuosikaudet. Viime vuosina ovat Polaris ja CFMoto vain vahvistaneet jälleenmyynti asemiaan Uudellamaalla, Can-Amilla ei ole tapahtunut mitään.

Mönkijöissä seuraavaksi tulevat Segway, Linhai ja TGB. Segwayn nousu neljänneksi viime vuoden aikana on kova suoritus varsinkin kun myynti on yhden mallin Snarler 600 varassa. Tosin eipä tehdaskaan tuota kuin ko. mallia eri varustetasoin, lyhyenä ja pitkänä mallina. Vajaa 40 kappaletta Segwaylle hävinneenä tulee Linhai, jonka myynti on pitkälti Promax500cc ja 300cc varassa. Kuudentena oleva TGB tarjoaa jo kolmea eri moottorivaihtoehtoa 550cc-1000cc välillä. Seitsemännen sijan ottaa Honda tai oikeammin Red Machine. Hondan traktorikonversiot tehdään Virossa Brandtin voimin. Päämiestä eli Hondaa ei Euroopan markkinat näytä kiinnostavan. Tiukasti Hondan perässä tulee Trapper, jonka molempia malleja eli 550cc kuutioista Chaseria ja 500 -kuutioista perusTrapperia myydään aika tasatahtiin. GOES kasvatti myyntiään reilut 100%, vaikka laitteella on pitkät toimitusjonot. Eli kaikki myydään mitä saadaan. Alle 200 kappaleen myynnin jäivät Yamaha ja Access. Ainakin Yamaha kärsi ja taitaa kärsiä vieläkin suuren kokoluokan tuotantovaikeuksista. Ranskan tehtaalla on selviä toimitusongelmia. Alle 100 kappaleen rekisteröinnin jäivät Kymco, Odes, Kawasaki ja Apollo. Ainakin Odessilla on pitkät toimitusjonot.

Merkki 1-12/2022 1-12/2021 Muutos-%
Polaris 1939 2446 –  20,7%
CFMoto 1507 1157    30,3%
Can-Am 1388 1391 –   0,2%
Segway  590  343   72,0%
Linhai  554  737 – 24,8%
TGB  482 602 – 19,9%
Honda  382 569 – 32,9%
Trapper 323 392 – 17,6%
GOES 239 117 104,3%
Yamaha 182 197 –  7,6%
Access 180 106  69,8%
Kymco   42  46 –  8,7%
Odes  30   2 1400,0%
Kawasaki  10 10 –  0,0%
Apollo   5 —- —-
Yhteensä: 7853 8115 –  3,2%

 

Rinnakkainistuttavien eli Side-by-side -luokan selkeänä ykkösenä jatkoi Polaris. Polariksen myyntikärjessä oli totutusti Ranger -mallisto. RZR:n 1000 -kuutioistakin rekisteröitiin 69 kappaletta. Polariksen piti esitellä viime vuonna litium -akuilla varustettu Rangerin sähkökäyttöinen side-by-side ”Kinetic” Suomessakin. Niin kuin usein sähkövermeiden käy, esittely myöhästyi USA:n päässä. Ranger XP Kinetic on jo myynnissä USA:ssa ja Suomeen laite olisi tulossa syksyn mittaa. Polariksen takana tuli tuttu kaksikko eli Can-Am ja CFMoto. CFMoto UForce myi hyvin ja myös ZForcen 550 -kuutioinen löysi ostajansa. Rekisteriin tuli myös yksi kappale CFMoto ZForce 1000 Sport R -mallia. Eli tänä vuonna on tulossa lisää. ZForce 1000 R on suora kilpailija RZR tonniselle, Can Amin Maverick X3:lle ja Yamahan YXZ:lle. Neljännen sijan piti Trapper -32% pudotuksesta huolimatta. Muista merkeistä kannattaa huomioida Segwayn nousu. Samoin enemmän työkäyttöön menevät John Deere ja Kubota kasvattivat myyntiään.

Merkki 1-12/2022 1-12/2021 Muutos-%
Polaris 724 809 –   12,2%
Can-Am 541 496       9,1%
CFMoto 106 133 –   20,3%
Trapper  51  75 –   32,0%
John Deere  33  25     32,0%
Segway  28   1 2700,0%
Corvus  15 18 –  16,7%
Kawasaki  13 13      0,0%
Linhai  13   9    44,4%
Yamaha  12 13 –   7,7%
Kubota  10  4 150,0%
Odes   1 —-
Yhteensä: 1547 1596 –   3,1%

 

Rekisteröintitedot: Tilastokeskus

Ensirekisteröinnit 2021 ensimmäinen puolikas

Huolimatta nykytilanteesta voi katso mönkijäpuolen selvinneen hyvin. Myynti on kasvussa niin ATV kuin UTV -puolellakin. Coquina Sands: ltä he vahvistivat meille. Kasvanut myynti pönkittää toisaalta myös tarvikemyyntiä eli peräkärryä, tukkikärryä, lumiauraa, vinssejä, valoja jne. unohtamatta myöskään huoltopalveluita. Ainakin pääkaupunkiseudulla, missä pääosa mönkijöistä myydään on huoltoajan saaminen edes kohtuu aikataululla on erittäin vaikeaa. Niinpä monien mönkijöiden tiheä alkupään huoltoväli muodostuu pullonkaulaksi, jos takuun halua pitää. Toinen ehkä yllätys on paljonko nuorisokäyttöön menevillä UTV:llä ajetaan. Parhaimmillaan on ajettu vuodessa 30.000km.  Toisaalta muistan, kun annoimme testissä olleen RZR:n nuorison käyttöön viikoksi. Viikossa tuli kilometrejä 1600km. Ja olivat kuulemma ehtineet koulussakin käydä. Toivottavasti maahantuojilla ymmärretään asia, koska ongelma ei ole muualla tavoin asiakkaan aiheuttama, kuin että hän ostanut mönkijän ja käyttää sitä paljon. Muutoin asiakas on syytön sivustakatsoja.

Pickup -mallit kärsivät vähän samasta ilmiöstä kuin autoala kokonaisuudessaan. Ehkä seuraava hallitus olisi enemmän kiinnostunut alan ongelmista. Nythän hallitusta ei kiinnosta muu kuin polttoaineen hinnan nostaminen. Siinäkin tulee pää vetävän käteen, koska hinnan nousut korreloituvat suoraan tuotteiden hintoihin. Järjettömät nostot laskevat jo muutenkin Suomen Eurooppa -tasolla mitattunakin heikkoa ostovoimaa. Puhutaan myös vientiteollisuudesta.

Pick-upit

Pickup valikoimista poistuivat viime vuonna Mercedes X-sarjallaan ja VW Amarokillaan. Muutamia kappaleita oli vielä jäänyt kuluvalle vuodelle. Sen sijaan, uusia tulijoita ei oikein ole tullut. Joten, ohuet pickup -markkinat ovat viiden automerkin varassa. Hilux vielä piti ykkössijansa, mutta Euroopan eniten myydyin eli Ford Ranger puuskuttaa niskaan. Niinköhän sen päivän näkisi, että Hilux ei olisikaan eniten myyty pickup? Kolme muuta Mitsubishi, Isuzu ja Nissan muodostavat oman selkeän kolmikkonsa. Koronan ja komponenttipulan vuoksi pickup valmistajat painivat samojen ongelmien kanssa kuin mitä henkilöauto puolella.

Suuressa maailmassa ovat ns. elämäntapa lava-autot nousseet kiinnostuksen kohteeksi mm. Hyundai Santa Cruz tai Ford Maverick. Meillä verottaja pitää huolen, ettei ko. autoja paljon Suomessa näy. Takapenkin poistaminen olisi nuiden autojen tyylin ja idean raiskausta. Suomessa kaikesta pitää huolta verottaja, joka zombiena elää bunkkereissaan Moskovan olympialaisten hengessä ja pitää väkisin ”Pet Semataryn” kautta käynyttä Miška -karhua hengissä. Mutta, ehkä Suomesta voi jostain ladosta vielä löytyä aito kasariluvun Subaru Brat?

Toinen ilmiö mikä tuli esiin oli kasvava määrä isompien maastoautojen rekisteröimisessä suoraan pakettiautoksi. Kärjessä oli muuten uusi Land Rover Defender. 

  Merkki ja malli Q1/Q2 2021 Q1/Q2/2020 Muutos-%
1. Toyota Hilux 173 202 – 14,4
2. Ford Ranger 154 132 + 16,7
3. Mitsubishi L200  60  57 +  5,3
4. Nissan Navara  34  36 –   5,6
5. Isuzu D-MAX  32  32 +  0,0
6. Volkswagen Amarok  20  75 – 73,3
7. Mercedes-Benz X   1   8 – 87,5
  Yhteensä: 474 542 – 12,5

Kevyet kuorma-autot

Vuoden alkupuoliskolla rekisteröitiin 13 eri pick-up mallia ns. kevyisiin kuorma-autoihin. Verot kevenevät mutta rangaistuksena vaaditaan C1 -kortti ja jos vähänkin painavampaa yhdistelmää haluat vetää niin vaaditaan vielä normi ABC1 -kortin jatkoksi E -lisäys. Eli kortista pitäisi löytyä yhdistelmä BEC1E tai BECE. Muuten vetohommat loppuvat lyhyeen tarkastuksen sattuessa kohdalle. Toinen rangaistus on nopeudenrajoitin, joka torppaa nopeuden siinä reilun 90km/h. Rekan ohittamisen voit unohtaa ellei vastassa ole ylämäki, jossa rekan nopeus tippuu.Silti se on vähän henkeä kaupan tuntuinen juttu, varsinkin kun rekan painolastia ei tiedä.

Suomessa on kaksi päämerkkiä. Ford Ranger on ollut markkinaykkönen jo pitkään ja N2G muutokset tehdään Sipoonlahdella Arctic Trucks Finlandin toimesta. Lohjalla toimiva Car-Vista Oy on noussut jenkki RAMien toimituksilla ihan kantaan. On helppo sanoa, että Car-Vistan toimittamat RAM:t ovat se jenkkien ykkösmerkki Suomessa. Truckmastersien Hilux -versio Truckmaster OX on jäänyt näiden kahden varjoon. Rekisteröintimäärä ei varmaan vastaa odotuksia. Muutoin mennään ihan yksittäiskappaleissa. Ihan detaljina Suomeen rekisteröitiin yhdeksän RAM 1500 TRX -mallia, konepellin alla sykkii remmiahdettu 6,2 -litrainen V8. Reilut 700hv tuottavalla Hellcat -moottorilla, RAM pitää kärkeä jenkkien tehokilvassa. Yksi rekisteröidyistä malleista oli vielä TRX Launch Edition, niitä tehtiin 702 kappaletta, kaikki numeroituna.

  Merkki ja malli Q1/Q2 2021 Q1/Q2 2020 Muutos-%
1. Ford Ranger 101 109 –    7,3
2. RAM 1500  86  52 +  65,4
3. Truckmaster OX  34  28 +  14,3
4. Chevrolet Silverado 1500   5   4 +  25,0
  Nissan Navara   5   0  —-
6. GMC Sierra 2500   2     0   —–
  RAM 3500   2   2      0,0
  Ford F-150   2   2      0,0
  RAM 3500   2   5 –  60,0
  Volkswagen Amarok   2  24 –  91,7
11. GMC Sierra 3500   1   0 —-
  GMC Sierra 1500   1   2 –  50,0
13. Chevrolet Silverado 3500   0   1 – 100,0
  Yhteensä: 243 229 +   6,1

UTV:t

Polaris kasvattaa vain etumatkaansa UTV -luokassa verrattuna muihin. Vähän yli joka toinen myyty UTV oli Polaris. Polariksen myynnistä 40% oli Ranger XP 570 -mallia. Polaris myy 570 XP Rangeria yksistään melkein yhtä paljon kuin mitä oli kakkosena olevan Can-Amin koko UTV -myynti. 570 XP Rangerin perässä tulivat sitten Ranger 1000 eri versioin ja RZR XP 1000 EPS. Listalta löytyy myös uusi merkki Corvus. Merkin takaa löytyy Hankkija ja UTV on tehty selkeästi maatalouskäyttöön. Lavan maksikantavuus 450kg ja laillinen vetokyky on 1000kg kärryn kanssa. Corvusta kuljettaa Yanmarin 3-sylinterinen diesel (24hv) ja laitteet tehdään Espanjassa. Kokonaisuutena UTV myynti on kovassa kasvussa ja varsinkin ne merkit, joilla on tarjota nuorisolle max. 60km/h vapaa-ajan UTV -mönkijöitä myyvät erittäin hyvin. Ja myynnin voi olettaa vain kasvavan. 

  Merkki Q1/Q2 2021 Q1/Q2 2020 Muutos-%
1. Polaris 531 220 + 141,4
2. Can-Am 246 255 –     3,5
3. CFMoto  77  27 + 185,2
4. Trapper  38  22 +  72,7
5. Corvus  10 —- —-
6. Yamaha   9   4 + 125,0
7. John Deere   8 33 –   75,8
8. Kawasaki   7   3 + 133,3
9. Kubota   4   4       0,0
10. Linhai   1   0 + 100,0
  Yhteensä: 931 568 +  63,9

ATV:t

Suomen ykkösmerkkinä jatkaa vakuuttavasti Polaris. Polariksen myynti on keskittynyt yhä enemmän yhden mallin taakse. Nyt 92% myynnistä tulee Polariksen Sportsman 570 -sarjasta. Ja 570 -sarjan sisällä vieläkin selvimmin kyseessä on perusmalli joko ohjaustehostimen kanssa tai ilman. Mukavaa oli havaita myös uuden Scramblerin hyvin alkanut myynti. Polariksen takana ja kaukana tulevat sitten käsi kädessä Can-Am ja CFMoto. Can-Am ei vieläkään erittele mallisarjojaan ja ollut myös isoissa toimitusongelmissa, kukapa ei toisaalta. CFMoton laajasta valikoimasta kolme muita myydyimpää ovat CForce 450L, 520L ja 600. CFMotolla pitkät mallit myyvät huomattavasti paremmin kuin lyhyet. Muuten, kannattaa huomioida Linhain nousu neljänneksi myydyimmäksi ja Goesin myynnin tippuminen nollaan keväällä, yksinkertaisesti laitepulan vuoksi. Kun ei ole niin ei ole. Kymcolla oli myös isoja saanti vaikeuksia. Uutuus merkki eli Segway aloitti vahvasti ja onhan mönkijällä takana Brandtin vahva organisaatio. Artic Catin uusi tuleminen on sekin jäänyt koronan ja komponenttipulan taakse.

Kuitenkin mönkijämyynti on hyvässä kasvussa. Vaikka jälleenmyyjällä on tuskaista katsoa tyhjää esittelyhallia ja esitellä asiakkaalle monen kuukauden toimitusaikoja. Voi vain toivoa parempia aikoja vai onko nykytilanne se tuleva uusi normaali. Ennustajalla olisi töitä?

  Merkki Q1/Q2 2021 Q1/Q2 2020 Muutos-%
1. Polaris 1522 1224 +   24,3
2. Can-Am  760  958 –    20,7
3. CFMoto  745  329 + 126,4
4. Linhai  447  233 +   91,8
5. TGB  365  314 +   16,2
6. Honda  270
7. Trapper  191  139 +   37,4
8. Yamaha  137  105 +   30,5
9. Segway   78  —
10. Goes   65   25 + 160,0
11. Access   63   49 +   28,6
12. Kymco   31    5 + 520,0
13. Kawasaki    5    7 –   28,6
14. Keeway    3  24 –   87,5
15. Kayo  23 – 100,0
  Arctic Cat 13 – 100,0
  Apollo  5 – 100,0
  Yhteensä: 4682  3453  +  35,6 

 

 

Lähde: Tilastokeskus