Nissanilla edessään ”Do or Die”

Nissan oli nähtävästi keskittynyt ex- johtajansa Carlos Ghosnin jahtaamiseen niin tiivisti, että unohti pääasian eli autojen myynnin. Nissanin myyntihän on romahtanut niin Euroopassa kuin USA:ssa. Autoja on jouduttu myymään varsinkin jenkeissä nollakatteella autonvuokrausfirmoille ja leasing -yhtiöille. USA:n markkinoilla mallit olivat käytännössä kaikki miinuksella ja pahiten sakkasi Nissanin yritys luxus -markkinoille eli Infinity. Euroopassa ainoa myyvä malli oli Qashqai, jotain kertonee että Navaran pick-upia myytiin koko Euroopassa viime vuonna hurjat 1.748 kappaletta eli saman kuin Ford myi omaa Ranger pick-upia alle viikossa. Infinityn myyntihän lopetettiin Euroopassa kesken vuotta, koska kyseessä eli floppi. Huolestuttavaa on alamäki myös kotimarkkinoilla, ainoat myyvät ovat marginaali mallit Skyline ja GT-R sekä minimi katteella myytävä Kei-auto Dayz. Kiinassa tilanne ei ole yhtään helpompi, ainoa myyvä malli on Sylphy, joka on lähinnä USA:ssa myytävään Altimaan verrattava. Kiinassa varsinkin Infinityn myynti romahti. .

Analyytikkojen mukaan Nissan on lähellä 1990 -luvun lopun tilannetta, jolloin se olisi joutunut hakemaan itselleen konkurssisuojaa ellei Renault olisi tullut hätiin. Nyt ei samanlaista pelastajaa ole näköpiirissä varsinkin kun allianssi Renaultin kanssa on enemmän kuin karikkoisessa tilassa. Nissan on ilmoittanut vähentävänsä pääasiassa USA:sta 12.500 työntekijää kuluvan vuoden aikana. Näistä on 4.300 on ns. toimistotyöntekijöitä. Vapaaehtoisille yli 52 vuotiaille tarjotaan lähtöpakettia. Nissan myös sulkee kaksi USA:n kolmesta tehtaastaan. Nissanin autotehtaat pyörivät todella alhaisella kapasiteetilla, viime vuonna tehtaiden kapasiteetista oli keskimäärin 40% käytössä. Automalleja vähennetään ja markkinointikuluja ajetaan alas. Rajut otteet ovat tarpeen, sillä Nissanin tulot tippuivat viime vuonna -73,8% ja tuottoprosentti romahti -85% .

Bloombergin analyytikko sanoi, että Nissanilla on edessään ”Do or Die” -valinta. Renault omistaa 43% Nissanista ja sen omistuksen arvo on kadonnut kuin tuhka tuuleen Nissanin kurssi romahduksen jatkuessa Tokion pörssissä. Nissan palkkasi uuden vetäjän Jun Sekinin, joka rakensi Nissan Kiinan tyhjästä. Jotain isoista ongelmista johdossa kertoo, että Seki irtisanoutui tehtävästään ensimmäisen johtoryhmän kokouksen jälkeen. Jotain on todella pielessä Nissanilla.

Renault-FCA fuusioituvat?

Renault Group (Renault, Dacia ja Lada) ja FCA (Jeep, Fiat, Alfa-Romeo, RAM, Chrysler, Dodge, Lancia ja Maserati) ovat todella lähellä fuusiota. Fuusio lähti FCA:n aloitteesta ja perustuu 50:50 omistukseen Renaultin ja FCA:n välillä. FCA:n laskelmien mukaan fuusio tuottaisi vuositasolla 5 miljardin euron säästöt. Se mahdollistaisi Renaultin pääsyn USA:n markkinoille ja FCA:lle kunnon myyntiverkoston Euroopassa ja Venäjällä. Lisäksi Renault on huomattavan paljon pitemmällä sähköautojen kehityksessä kuin FCA. Molemmat merkit ovat tällä hetkellä erittäin voitollisia. Fuusiossa syntyisi maailman kolmanneksi suurin autonvalmistaja, edellä olisivat vain VW Group ja Toyota. Renaultia omistaa 15% myös Ranskan valtio ja niinpä Renaultin hallituksen puheenjohtaja Jean Senard kävi viime perjantaina saamassa luvan jatkaa fuusioneuvotteluja Ranskan valtiovarainministeri Michel Sapinilta. Fuusioyhtiön hallitus olisi 11 jäseninen, joista olisi yksi paikka varattuna Nissanin edustajalle.

Asia sisältää myös ison kysymyksen eli miten Renaultin pitkäaikainen yhteistyökumppani Nissan suhtautuu fuusioon. Renaultin ja Nissanin välithän kylmenivät Carlos Ghosnin pidätyksen jälkeen, monet sanovat että, ajojahdin takana oli Nissanin nykyinen vahva mies Hiroto Saikawa. Nimittäin Ghosnin ja Saikawan suunnitelmat eivät menneet yksiin. Ghosn ajoi tiiviimpää yhteystyötä, kun taas Saikawa ajoi päinvastaista linjaa. Jossain vaiheessa kahden vahvan johtajan yhteentörmäys oli välttämätön. Renault-FCA fuusio olisi kolmannen (tässä tapauksessa Nissanin) korvapuusti. Renault’han omistaa Nissanista 45%, kun taas Nissan omistaa 15% nykyisestä Renault’ista ja fuusion jälkeen sen omistus olisi vain 7,5%.

Toinen ratkaistava kysymys kytkeytyy Fiatin ja Agnelli -suvun 30% omistukseen FCA:ssa. Suvulle riittäisi, jos Gianni Agnelin pojanpoika John Elkan jatkaisi uuden hallituksen johdossa. Agnellien omistus uudesta yhtiöstä puolittuisi, mutta tämä ei liene

Maserati Levante on ainoa merkki, mitä tehdään Mirafiorissa.

pääkysymys, koska osakkeen arvo todennäköisesti nousee samalla aika reilusti. Kipeä paikka ovat Italian tehtaat. Italiassa on FCA:lla viisi tehdasta ja ne kaikki käyvät puoliteholla tai alle. Esimerkiksi Mirafiorin tehtaassa tehdään enää seitsemänä päivänä kuukaudessa töitä. Italian uusi hallitus ja ammattiyhdistysliike haluaisi tietysti säilyttää työpaikat, lisäksi Italian uuden hallituksen sanotaan halajavan samankokoista osuutta kuin mitä Ranskan valtiolla tulisi olemaan fuusioyhtiössä. Vielä jää arvuutteluun varaan mikä tulee olemaan Renault-Nissan allianssin kolmannen osapuolen eli Mitsubishin asema. Omistaahan Nissan 34% Mitsubishista.

Historiasta nousevat vielä varoittavat esimerkit Chryslerin ja Mercedes-Benzin epäonnistuneesta yhteistyöstä ja 1970 -lopulla alkanut Renaultin ja AMC:n yhteistyö, joka sekin päättyi onnettomasti.

Nyt vaikuttaisi ainakin ulkomaan lähteiden perusteella, että fuusiota ajetaan vakavasti. Joten asiasta kuullaan varmaan tällä viikolla lisää.