GM:n sähköisku Chevrolet Silverado EV

GM:lle tuli kiire julkistaa Chevrolet Silverado EV etuajassa, sillä Rivianin ja pahimman kilpakumppanin (lue Ford) kehitystyön nopeus sähköautoissa pääsi todennäköisesti hieman yllättämään GM:n. Ensiksi on todettava, että Silverado EV on tulossa myyntiin kahden vuoden päästä eli vuonna 2024 ja mikä huonointa GM:n nykyisen mallipolitiikan vuoksi, merkin tuonti Eurooppaan on harmaatuonnin varassa. GM vetäytyi Euroopasta myytyään Opelin PSA:lle vuonna 2017. Mutta, paluukin voi olla mahdollinen, kahdessa vuodessa ehtii tapahtua paljon. GM vetäytyi myös Venäjän markkinoilta samaan aikaan ja nyt Detroitissa katsellaan vähän suu mutrulla varsinkin Toyotan ja Lexuksen Full-Size SUV -maastureiden myyntiä Venäjällä. Varsinkin uusi Toyota Land Cruiser 300 on myynyt Venäjällä erittäin hyvin. Ehkä ei niin viisas ratkaisu, mutta politiikalla lienee oma osansa GM:n toimenpiteissä. Tehtyä ei saa tekemättömäksi, joten palataan siihen mitä Chevrolet kertoi Silverado EV:stä.

Perusasiat

Silverado EV perustuu tikapuu rungolle samoin kuin Fordinkin F-150 Lightning. Silveradossa EV:ssä on myös erillisripustus edessä ja takana, mutta säädettävät ilmajouset, joka nurkassa. Esillä olleessa RST -versiossa oli vielä hulppeat 24″ vanteet. Mielenkiintoinen lisäys on nelipyöräohjaus, jolla tietysti pyritään pienentämään kääntösädettä. Voimansiirtolinja on pitkälti perua Hummer EV:stä. GM ei ole ilmoittanut akkukennoston kokoa, mutta kooksi on arvioitu 200 kWh. Auto on aina nelivetoinen ja molemmilla akseleilla on oma sähkömoottorinsa. Aluksi mallista on tarjolla kaksi vaihtoehtoa eli WT (Work Truck) ja RST. Work Truckissa on sähkömoottoreiden teho 510hv/834 Nm. Malliston huippuversiossa on puolestaan 664 hv/1058 Nm. RST -mallissa on huipputehon saamiseksi kytkevä ns. erillinen ajomoodi eli ”Wide Open Watts” -päälle. Tällöin saavutetaan 0-100km/h noin 4.5 sekunnissa. GM ei kertonut, paljonko tehoja on käytössä RST-mallissa ilman tuota ylimääräistä ”WOW” -moodia ja miksi se on yleensä kehitetty. Myös toimintamatkat ilmoitettiin, tosin valmistajan omiin mittauksiin nojaten. Arvot muuttuvat varmasti kunhan EPA -standardin mittaukset saadaan, yleensä alaspäin. Molemmille ilmoitetaan nyt 644 km toimintasäde yhdellä latauksella. Silverado pystyy ottamaan latausta vastaan 350 kW teholla, joten 160km matka tulisi ladattua noin 10 minuutissa.

Vetokykyä vaan mites kantavuus?

Lavan kantavuus on vain 590 kg ja normimittaisena pituutta on 180cm. Silveradoon on saatavana irroitettava lavan takaseinä ja kääntämällä takapenkit alas pituutta löytyy 274cm ja hyödyntämällä avattava takaluukku saadaan käyttöön 330 cm. Tosin lavan takaseinän aukon korkeus rajoittaa lastattavaa tavaraa. Jo aiemmista malleista tuttu monitoimi takaluukku on mukana ja se on kätevä väline, siitä saa helposti vaikkapa portaat lavalle nousemiseen. Vetokykyä puolestaan löytyy tietysti toimintamatkan kustannuksella, pienempi tehoisella Work Truckilla on maksimivetokyky 3.600 kg ja RST -mallilla 4.500 kg WorkTruckista on tulossa erikoismalli, jossa on vetokykyä hulppeat 9.000 kg. Etutavaratilassa on Ford Lightning tyyliin suuri tavaratila. Myös ulkoisia virtalähteitä löytyy ja max. tehoiltaan ne ovat 10,2 kW. Niitä voi käyttää sähkötyökalujen tai vaikkapa toisen sähköauton lataamiseen.

Linux

Sisustuskuvia näytettiin vain RST -mallin Launch Editionista. Johon on upotettu kaikki. Penkit ovat nahkaverhoiltuja ja kojelautaa hallitsee kaksi näyttöä kooltaan 11″ ja 17″. GM muuten mainitsi, että multimedia systeemissä on Googlen toiminnot ja softan alustana pyörii Linux -käyttöjärjestelmä. GM:n mukaan Linuxin etuina ovat tehokkuus, maailmanlaajuinen kehitysympäristö ja tietoturva. GM:llä on nyt myös oma Linux kehitys- ja koodariosasto. Eli on odotettavissa, että GM panostaa koko konsernin automalleissa jatkossakin Linuxiin. Vaihdekeppi on mersumaisesti ohjauspylväässä ja näin keskikonsoliin on saatu lisätilaa tavaroille. RST:ssä on vielä kaihtimella peitettävä katonkokoinen kattoikkuna. Kelpaa varmasti.

Hinta-arvioita

Chevrolet antoi myös alustavia hintatietoja. Silverado EV -sarjan halvin malli eli WorkTruck lähtee jenkkidealeriltä n. 38.000 euroon, RST:n ollessa toisessa reunassa eli 85.500 euroa. Esittelyn yhteydessä Silverado EV RST Launch Edition (99,800e) laitettiin ennakkovaraukseen ja malli myytin loppuun 12 minuutissa. Kysyntää ja äveriäitä ostajia siis riittää. Ja saahan siitä 7.000e pois valtion avustuksena. Esittelyn yhteydessä ilmoitettiin, että Work Truckin ja RST:n väliin tulee vaihtoehtoja ja luvattiin myös Silveradon perinteisen offroad -version eli Silverado EV Trail Bossin tulevan myyntiin.

Silverado EV olisi varmaan hieno lisä EU:n markkinoille. Käytännössä kolmen pick-upin perusteella voi sanoa, että autojen paino nousee n. 1.000kg sähköistyksen takia ja lavan kantavuus hupenee silmissä. Nämä Full-Size pickup pystyvät kuljettamaan vähemmän tavaraa kuin meidän nykyiset suosikki pickupit, joissa on lavan kantavuus on yleensä se 1.000kg ja enemmänkin. Vetokykyä riittää, mutta vaakan toisella puolen on hurjasti nouseva kulutus, joka tekee matkan teosta yhtä ABC:tä. Toisaalta 350 kW asemilla tankkaus ei myöskään ole halpaa puuhaa, tuskin se on sitä jatkossakaan.

Pickupien ja N2G -luokan verottomien pickupien rekisteröinnit Q1-Q3

Pickupien myynti noudattelee alan yleistä käyrää. Ainoastaan uudistunut Mitsubishi pystyi nostamaan myyntiään. Hilux jatkaa vakuuttaavasti kärjessä ja toisena oleva Ranger on venyttänyt etumatkaansa VW:n Amarokkiin selkeästi. Ranger on myös selvinnyt kuivin jaloin kolmesta ensimmäisestä kuukaudesta. Mersun X -luokan myynti loppuu kevään kuluessa ja Fiat Fullbackin myynti jäi myös Suomessa todella hennoksi.

 

  1-3/2020 1-3/2019 Muutos-%
Toyota Hilux 120 161 –   25,5%
Ford Ranger  70   74 –    5,4%
VW Amarok  47 117 –  59,8%
Mitsubishi L200  37  27 + 37,0%
Nissan Navara  24  40 – 40,0%
Isuzu D-MAX  20  52 – 61,5%
Mercedes-Benz X    4   7 – 42,9%
Fiat Fullback  —   4 – 100%
Yhteensä: 322 482 – 33,2%

N2 -luokka eli pickupit, jotka on muutettu kevyiksi kuorma-autoiksi uivat Suomessa vastavirtaan autoalan suhdanteisiin nähden. Melkein +30% kasvu alkuvuonna on näinä aikoina erittäin kova tulos. Suomessa on alalla nykyisin neljä päätoimijaa Arctic Trucks Finland on näistä suurin ja keskittyy nykyisin vain Ford Ranger pickupien muuntamiseen, TruckMastersilla on Hiluxiin perustuva OX4x4 sekä myös VW Amarokin kuorma-auto muunnos, Carvista ja GT-Auto ovat keskittyneet jenkkien Full-Size Pickupin eli RAMin muunnoksiin. Ford Ranger on selkeä myyntijohtaja. TruckMastersin OX4x4, VW Amarok ja RAM 1500 kamppailevat toisesta sijasta hyvinkin tiivisti. Chevrolet Silveradon pienin versio eli 1500 on myös saanut myynnin auki. US pickupien mallisto on myös laajentunut ja kehitystä voi pitää vain positiivisena. Kolmesta suuresta on hieman yllättäen Fordin F-sarja on jäänyt RAMin ja myös Chevy/GMC:n varjoon.

 

  Kausi 1-3/2020 Kausi 1-3/2019 Muutos-%
Ford Ranger 59  46 +   28,7%
RAM 1500 27  28 –     3,8%
VW Amarok 17    6 +183,3%
TruckMasters  OX 4×4 16  22 –  27,3%
Chevrolet Silverado 1500 10   uusi
RAM 2500   4   uusi
RAM 3500   2   1 +100,0%
GMC Sierra 1500   2   uusi
Ford F-150   2   2    0,00%
Chevrolet Silverado 2500   2 -100,0%
Yhteensä 139 107 + 28,0%