Vuoden 2024 ensimmäinen neljännes

Kauden 2024 alulta ei monikaan uskaltanut odottaa positiivisia odotuksia myynnin suhteen. Pakettiautojen myynti kuitenkin kasvoi selvästi viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Kevyissä kuorma-autoissa tuloksessa näkyi USA pick-upien myynnin pudotus samoin ja viive, oka johtui Ford Rangerin uuden mallin N2G -muunnoksen saamisessa dealereille. Mönkijäpuolella vuoden alku ei koskaan ole ollut vilkasta ja pitkään jatkunut talvi on ollut enemmän kelkkailun kannalta otollista. Silti, eräiltä osin ja uusien mallien siivittämänä muutamat merkit myivät ennätyksiä ja kasvattivat markkinaosuuttaan. Kauppiaat odottavat varmasti kesäksi povailtua koronlaskua, jolla olisi kauppaa kiihdyttyvä vaikutus.

Pickupit

Pickup kauppa piristyi reilusti yli +20%. Kauppaa piristi Ford Rangerin sisarpuolen eli VW Amarokin saapuminen kauppoihin, samoin ikinuori Toyota Hilux sai uutta puhtia myyntiinsä. Kannattaa huomioida myös Isuzu D-Maxin piristynyt kauppa. Ja mikäs siinä, autohan oli koeajossa ja havaittiin oikein sopivaksi käyttöpeliksi. Koeajossa tuli myös todettua, että pienemmästä moottorista huolimatta Isuzu jaksaa vetää ilman ongelmia 3.000kg kuormia. Mitsubishi odottaa uutta mallia vielä kesän aikana ja Mitsun perässä tulee sitten samaan runkoon ja tekniikkaan perustuva Nissan Navara. Pakettiauto markkinoille odotettiin myös Ineos Grenadierin versiota, mutta se kaatui kotimaan virkamiesten keksintöön teho/paino suhteesta, jota ”liian tehokas” Grenadier ei täytä. Suomi on ainoa EU -maa, missä Grenadierin rekisteröinti pakettiautoksi ei onnistu. Maastoautoista eniten pakettiautoksi rekisteröitiin Land Rover Defenderiä ja Suzuki Jimnyä.

Merkki: 1-3/2024 1-3/2023 Muutos-%
Toyota Hilux 88 77    14,3
Ford Ranger 70 79 – 11,4
VW Amarok 43   uusi
Isuzu D-Max 19 13   46,2
Maxus T90 EV  1 11 – 90,9
Mitsubishi L200  3   —
GMC  1   —
Yhteensä: 221 184 20,1

N2G eli kevyet kuorma-autot

N2G -luokassa oli myynnin pudotusta, joka johtuu pääosin kahden suositun merkin alamäestä. Molempien Ford Rangerin ja RAM 1500 myynti tippui rajusti. Rangerin osalta pudotus johtunee mallin vaihtumisesta. RAM myynti romahti myös USA:n markkinoilla, kun ensin pudotettiin Cumminsin -diesel ja heti perään V8:t vaihtoehdot pois nokalta. Milloinkahan suomalaiset huomaavat Fordin F-sarjan ja varsin tyylikkään uudistuneen Chevyn Silveradon, molempien moottori valikoima on laaja ja päätellen Chevyn juuri pystyyn saamasta V8 -moottoritehtaasta V8:t säilyvät vielä pitkään. Fordhan ilmoitti jo viime syksynä, että Ford valmistaa V8 -moottoreita vielä pitkään. Voittajina olivat Truck Mastersin Hilux -versio sekä uutena luokkaan tullut VW Amarok. Land Rover Defender 130 tuli myös uutena luokkaan ja huolimatta 97.300e hinnasta kauppa on käynyt. Onhan malli ehkä monipuolisin Defendereistä. Ford Ranger Raptoria rekisteröitiin myös 7 kappaletta.

Merkki: 1-3/2024 1-3/2023 Muutos-%
Ford Ranger 31 71 – 56,3
Truck Master OX 4×4 30 14 114,3
RAM 1500 13 26 – 53,6
VW Amarok 13  uusi
Mercedes-Benz GLS  8 10 – 25,0
Land Rover Defender 130  8  uusi
Isuzu D-Max 4 1 300,0
Cadillac Escalade 2  uusi
Chevrolet Tahoe 2  uusi
Mercedes-Benz G 1 2 – 100,0
Chevrolet Suburban 1  uusi
Chevrolet Silverado 1500 1  uusi
Ineos Grenadier 1  uusi
Jeep Grand Wagoneer 1  uusi
Truck Master LC 30
Yhteensä: 115 155 -25,8

Mönkijät (luokka T3b)

CF MOTO piti viime vuoden lopulla saamansa ykköspaikan ja kasvatti johtoaan Polarikseen ja Can-Amiin. CFMOTOn vahvuus on laaja mallisto, kärjessä olivat Cforce 450, Cforce 520 ja Cforce 850XC, 2-hengen malleina. Myös tonninen Cforce myy yllättävän hyvin. Voisi arvailla CFMOTOn pitävän ykkössijansa tänä vuonna. Polaris esittelee uuden vuoden 2025 Sportsman 570 -malliston virallisesti toukokuun puolessa välissä ja myynti alkaa tulevan kesän aikana. Joten on hyvin paljon kiinni siitä, miten uuden malliston myynti lähtee kehittymään. Onhan Sportsman 570 -mallisto kuitenkin Polariksen keihäänkärki mönkijäluokassa. Can-Amin tulevaisuus on monitahoisempi, merkin suurin ongelma on, että alueella missä myydään suurin osa mönkijöistä, ei merkillä ole yhtään kauppiasta. Kehä III:lta on pitkä matka raahautua Hyvinkäälle. Markkinoiden yhä kiristyessä on vaikea ymmärtää yhtiön politiikkaa ellei itse ole masokisti. Kolme suuren jälkeen tulee tasainen kolmikko Linhai, TGB ja Segway. Linhai kasvatti myyntiään reippaasti ja kärjessä olivat 420- ja 500 -kuutioiset Promaxit, jotka ovat kilpailukykyisesti hinnoiteltuja. TGB:llä on myös laaja mallisto, josta 550 -kuutioinen mallisto on selkeästi myydyin. 550 -kuutioisesta on juuri tullut uusi malli, joten myynnille voi odottaa lisäpotkua. Segway on saanut vihdoin uutta mallia eli Snarler AT5  ja uusi malli nousi suoraan Segway -malliston myydyimmäksi. Segway myynti kärsii selvästi pienestä jälleenmyyjäverkosta, alle 50 kauppiasta koko maan laajuisesti ei ole paljon. Suurimmat aukot ovat Etelä-Pohjanmaalla, Etelä-Savossa sekä Oulun ja Lapin lääneissä. Hondalla on oma vannoutunut käyttäjäkuntansa, mallihan ei ole uusiutunut moniin vuosiin. Maahantuojan ongelma Hondan kanssa on ettei valmistajaa kiinnosta tehdä EU -markkinoille traktorimallia eivätkä perinteiset mönkijät näytä tehdasta muutenkaan kiinnostavat. Jotain kertonee, että USA:n mönkijä mallistokin on pysynyt pitkään samana viidessä tutussa mallissa. Kun taas rinnakkainistuttavia löytyy 14 eri mallia ja niitä kehitetään kokoajan. Mutta yhtään rinnakkainistuttavaa ei ole tyyppihyväksytty traktoriluokkaan EU muutoksin.

Listoilla oli noussut myös kokonaan uusi merkki eli Modularboxin maahantuoma Loncin. Loncin tunnetaan Euroopassa ehkä parhaiten yhteistyöstä BMW:n kanssa. Loncin valmistaa Kiinassa BMW:n 400 -kuutioiset skootterit sekä moottorit BMW:n uusin 750-850 GS -sarjan pyöriin. Mönkijäpuolella valikoima alkaa 300cc Efi -versiosta ja isommat mallit ovat 550- ja 700 -kuutioiset Xwolfit. Mönkijät ovat kahdelle hengelle rekisteröityjä ja Xwolffeista löytyy ohjaustehostin. Vakiona löytyy vielä etupuskuri ja vinssi. Takuu on pitkä 3v/10.000km ja hinnat ovat erittäin kilpailukykyisiä. 4×4 Maailma otti pikatyypit muutama kuukausi sitten ja ensivaikutelma oli hyvä. Varsinkin työnlaatu sai kiitosta. Ehkä se BMW:n ohjaus näkyy.

Toinen ”vanha uusi” merkki on Aodes, joka on saanut uuden maahantuojan ja nyt laitteita tulee Suomeen ilman katkoksia. Uusi maahantuoja on Elfving, joka aikaisemmin mönkijöissä toimi CFMOTOn dealerinä. Vuoden alusta lähtien on toimittu Aodesin kanssa. Mönkijät poikkeavat perusmönkijöistä mallistoltaan eli pienin on 650 -kuutioinen ja malliston huipulta löytyy tonninen. Kaikki laitteet ovat V-twinillä  varustettuja, kaikista malleista löytyy kaksipaikkaiset versiot ja vakiovarusteina tulevat vinssi, etu- ja -takapuskurit ja kahvasuojat. Hinnat ovat kilpailukykyiset ja turvaa tuo 3v/5.000km takuu. Jälleenmyyjiä löytyy 150 kappaletta sisältäen Elfvingin omat pisteet.

Kokonaisuutena mönkijämarkkinat olivat hienoisessa laskussa, korkotaso ja pitkään jatkunut talvi on pitänyt ostoaikeet vielä taka-alalla.

Merkki: 1-3/2024 1-3/2023 Muutos-%
CF MOTO 536 525     1,9
Polaris 498 625 – 20,4
Can-Am 303 412 – 26,5
Linhai 105  76   38,2
TGB 104 119 – 12,6
Segway 101 111 –   9,0
Honda  57  70 – 18,6
Loncin 51
Odea 37   8 362,5
Trapper 35 49 – 28,6
Yamaha 21 35 – 40,0
Access 17 30 – 43,3
GOES 17 24 – 29,2
Keeway 17 11   54,5
Apollo 10  4 150,0
Kymco  5 10 -50,0
Kawasaki  3  1 200,0
Yhteensä: 1917 2110 – 9,1

UTV:t eli rinnakkainistuttavat (luokat T1 ja T2)

Suomen markkinoita hallitsevat Polaris ja Can-Am. Kaksikolla oli eroa toisiinsa vaivaiset 6 kappaletta. Polariksella myyntikärjessä ovat vanha tuttu Ranger 570 ja uudistunut Ranger diesel. Dieselin nousua ei tarvitse ihmetellä, sillä malli otti ison harppauksen eteenpäin vuoden 2024 -mallin myötä. Toinen Polariksen uutuus tälle vuodelle eli XP Kinetic sähkömalli on herättänyt kiinnostusta, mutta ostajan odottavat vasta toukokuussa maahan saapuvia isompiakkuisia (29,8kWh) XP Kinetic Ultimate malleja maahan. Polaris on ainoa, joka pystyy tarjoamaan täyden paletin eli löytyy bensa-, diesel- ja sähkökäyttöisiä malleja. Can-Amit rekisteröidään kaikki yhden nimikkeen alle,joten mallikohtaisia rekisteröintimääriä on mahdoton saada. CFMOTO tulee perinteisesti kolmantena. CFMOTOn malliston myydyin on kokonaan uusiutunut UForce 600, joka on ehdottomasti tutustumisen arvoinen. Tälle kaudelle on maahan saatu jo myös kokonaan uusiutunut ZForce 1000 Sport. CFMOTOn rinnakkainistuttavat käyvät läpi malliuudistusta ja onpa USA:ssa julkaistu ensimäinen sähkökäyttöinenkin. Ei ajokortti ikäisille tarkoitettu CForce EV110. Segway esitteli juuri Suomessakin 1000 -kuutioisen Villain -mallin ja perässä on tulossa ehkä myös Eurooppaan (eikä vain jenkkeihin) hybrid -versio, jossa 2 -litraisen turboahdetun moottorin kaverina oleva akkukennosto heivaa teholukemat kokonaan uuteen luokkaan.Trapper löytyy sijalta neljä ja rekisteröinnit keskittyvät UTV 550 -mallistoon. Trapper, joka tunnetaan maailmalla nimellä Hisun kaipaisi pikaisesti uudistumista, mutta kuluttajaa kiinnostavat hinta ja pitkä 6 vuoden/8.000km takuu. John Deeren maahantuonnin vaihtuminen, muutama vuosi sitten, Hankkijalta Wihurille on alkanut näkymään Gator -malliston myynnissä. Myynti on romahtanut , mutta hinnat nostettu pilviin. Toinen arvostettu merkki eli Yamaha on jatkanut muutama vuosi sitten alkanutta laskusuuntaansa. Nykyisillä rekisteröintimäärillä on koko merkin olemassaolo mönkijämarkkinoilla iso kysymysmerkki. Pahin este on hinnoittelu, jota katsoessaan tuntuu, että hinnat on keksitty Huitsin Nevadassa. Tietämättömille kerrottakoon, että Huitsin Nevada on Huitsin Nevadassa sijaitseva valtio, jonka naapureita ovat Hornan tuutti ja Pippurimaa.

Rinnaikainstuttavien puolelle on tänä vuonna tulossa vielä uusia merkkejä eli TGB:n ensimmäinen UTV sekä uudet mallistot Loncinilta ja Aodesilta.

Kokonaisuutena voi vuotta 2024 pitää kuluttajan vuotena. Laitteiden saatavuus on hyvä, uutuus malleja riittää ja hintakilpailu on kovaa.

 

Merkki: 1-3/2024 1-3/2023 Muutos-%
Polaris 117 177 – 33,9
Can-Am 111 126 – 11,9
CF MOTO  33 36 –   8,3
Trapper 15 12   25,0
Segway 10 11 –   9,1
Linhai 3 7 – 57,1
Kawasaki 2 2     0,0
John Deere 1 4 – 75,0
Corvus 1 3 – 66,7
Kubota 1 2 – 50,0
Yamaha 1 1     0,0
Yhteensä: 295 381 – 22,6

Kokonaisuutena voi vuotta 2024 pitää kuluttajan vuotena. Laitteiden saatavuus on hyvä, uutuus malleja riittää ja hintakilpailu on kovaa.

 

Tietolähde: Tillastokeskus

 

Kommentointi on suljettu.